>> Takaisin Tietoa eri maista -sivulle
Luvat ja maahan saapuminen
Ajantasaista tietoa tarvittavista luvista saat Chilen
Suomen suurlähetystöstä:
Erottajankatu 11, 00130 Helsinki
Puh. 09-612 6780
Sähköposti: echilefi(AT)kolumbus.fi
Lentokentältä Santiagon keskustaan pääsee takseilla tai busilla.
Takseista kannattaa turvallisuuden vuoksi käyttää ns. virallista, etukäteen
maksettavaa taksia. Virallisten taksien kojuja on lentokentän tuloaulassa. Myös
bussi on turvallinen.
Vakuutukset
Ota ennen lähtöäsi sairaus- ja tapaturmavakuutus sekä matkavakuutus.
Vakuutusten on oltava voimassa sekä matkapäivien että harjoittelun ja siihen
mahdollisesti liittyvän loman ajan. Tarkista omasta terveyskeskuksestasi
tarvittavat rokotukset hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä. Varmista
vakuutusyhtiöstäsi, että vakuutuksesi kattaa niin harjoittelun (tarvittaessa
myös ruumiillisen työnteon) kuin vapaa-ajankin. Tarkista myös omavastuuaika.
Matkustaminen
Suurimmilla lentoyhtiöillä on lentoja Santiagoon.
Lentojen hinnat ovat noin 1000 eurosta ylöspäin, mutta halvempia
erikoistarjouksiakin voi löytyä. Lentolippu kannattaa hankkia ajoissa. Suora
lento esim. Frankfurtista Santiago de Chileen kestää noin 13-15 tuntia.
Opiskelijahintaiset lentoliput edellyttävät
kansainvälisen opiskelijakortin (ISIC, International Student Identity Card)
hankkimista. ISIC-kortteja ja opiskelijahintaisia lentolippuja myyvät Kilroy
Travels ja STA Travel -matkatoimistot.
Valparaísoon lentokentältä ei ole suoraa bussiyhteyttä,
vaan ensin on mentävä lentokentältä Santiagoon ja sieltä Valparaísoon.
Esimerkiksi >> Tur Bus http://www.turbus.cl
liikennöi näillä kummallakin reitillä. Tur Busin bussin saapuvat ja lähtevät
Santiagosta Tur Busin terminaalista, joka sijaitsee kadulla Avenida Bernardo
O'Higgins 3750. Terminaalia kutsutaan myös Terminal Alamedaksi ja joissakin
kartoissa Avda. Bernardo O?Higgins -katu on nimetty Alamedaksi. Bussimatka
Santiagosta Valparaísoon maksaa alle 10 € (v. 2004) riippuen bussiyhtiöstä ja
esimerkiksi opiskelija-alennuksista, joita jotkin bussiyhtiöt saattavat myöntää
tietyille reiteille.
Temucoon matkustava voi valita lentokoneen, bussin tai
junan kesken. Santiagoon Temucosta pääsee mukavasti esimerkiksi yöbussilla,
joista voi valita tavallisesta pitkänmatkan bussista (n.15 euroa per suunta)
"semi-caman" tai "caman" (n.45 euroa) välillä. Parin tunnin
bussimatkan päässä Temucosta sijaitsee Pucon, joka on alueen tärkein
turistikeskus ja josta löytyy paljon erilaisia turistiaktiviteetteja. Talvella
on mahdollista mm. lasketella Temucon ympäristön lumihuippuisilla tulivuorilla.
Asuminen
Santiagossa ja Valparaísossa voi asua esimerkiksi
yhteisössä, perhemajoituksessa, apartamento eli apart-hotellissa tai omassa
vuokra-asunnossa. Mahdollisuuksia on tarjolla paljon. Kannattaa nähdä vaivaa ja
käydä katsomassa useita asuntoja.
Asunnon etsimisessä paras väline on El Mercurio -lehden
sunnuntainumero. Valparaísossa ilmestyy El Mercurio -lehden alueellinen painos
El Mercurio de Valparaíso, jossa on tarjolla Valparaíson ja Viña del Marin
alueella sijaitsevia asuntoja.
Lisäksi kannattaa käyttää hyväkseen omia kontaktejaan,
käydä katsomassa ilmoituksia yliopistojen ilmoitustauluilta ja kysellä
työpaikalla, josko joku tietäisi tai jollain olisi vapaa huone vuokrattavana
(mikä on hyvin todennäköistä).
Välitystoimistoja voi myös käyttää hyväkseen, ne
ilmoittelevat El Mercurion sivuilla. Temucossa asuntoilmoituksia voi etsiä
paikallisesta lehdestä el Diario Austral ja Public Avisos-lehtinen.
Yhteisöasuminen on hyvin suosittua varsinkin nuorten
keskuudessa. Se on hyvä tapa tutustua ihmisiin ja asua halvalla. Vuokra on noin
150-250 €/kk (v.2002).
Myös perheessä asuminen alivuokralaisena on yleistä.
Tämäntyyppiseen asumiseen voi liittää sopimuksen mukaan aamiaisen tai kaikki
ateriat sekä pyykinpesun. Haittapuolina voivat olla tiukat säännöt, mahdolliset
kotiintuloajat, vieraita ei juuri voi kutsua (varsinkaan yövieraita) ja
elämäntapojen yhteensovittaminen. Vuokra on noin 100-200 €/kk (v.2002).
Apart-hotellit ovat hyvä vaihtoehto, jos viipyy vain
muutaman kuukauden ja haluaa asua yksin. Monet ovat erittäin kodikkaita ja
viihtyisiä. Erityisesti talvisin apart-hotellit ovat miellyttäviä, koska
lämmitystä voi usein pitää päällä koko ajan omien mieltymysten mukaan ilman
erillismaksua. Hinnat vaihtelevat 330-500 €/kk (v.2002).
Oman asunnon vuokraajille on tarjolla on runsaasti hyviä
kalustettuja (astiat jne. mukaan lukien) tai kalustamattomia yksiöitä ja
kaksioita. Hinnat vaihtelevat 200-500 €/kk välillä (v.2002). Alle 250 euron on
kuitenkin vaikea löytää mukavaa kalustettua yksiötä jäljempänä mainituilta
alueilta. Vuokratakuu on yleensä yhden kuukauden vuokra. Välitystoimistot
veloittavat palkkiona useita kymmeniä euroja.
Turvallisuus- ja mukavuussyistä Santiagossa kannattaa
asua kaupungin itäpuolella Providencian, Bella Vistan tai Vitacuran
varakkaammissa kaupunginosissa, mutta myös muualta voi löytyä mukavia
kortteleita mihin sijoittua. Esimerkiksi aivan Santiagon keskustan itäpuoli
Baquedanon, Universidad Catolican ja Santa Lucian metrojen läheisyydessä on
hyvää aluetta. Asunnon sijainnilla on hinnan suhteen ratkaisevin merkitys.
Muita käytännön vinkkejä
Chileläiset puhuvat melko huonosti englantia, joten
espanjaa on hyvä osata. Ihmiset kuitenkin käyttävät englantiaan mielellään, jos
osaavat.
Matkustaminen
Santiagon bussiverkko kattaa koko kaupungin. Bussit kulkevat
läpi yön. Metrolla on kolme linjaa, ne sulkeutuvat n. 22.30. Metroon voi ostaa
kymmenen matkan sarjalipun Boleteriasta, jolla kertamaksu tulee edullisemmaksi.
Taksit ovat halpoja, mutta huijareita on paljon liikkeellä, joten taksamittarin
raksutusta kannattaa seurata.
Valparaíson ja Viña del Marin alueella pääsee kätevimmin
liikkumaan läpi vuorokauden kulkevilla microilla (paikallisbusseilla) tai
colectivoilla (tiettyjä reittejä kulkevilla yhteistakseilla). Matka
Valparaísosta Viña del Mariin maksaa noin 0,5 € (300-350 pesoa) microlla, 0,7 €
(500 pesoa) colcetivolla ja 7 € (5000 pesoa) taksilla (v. 2002).
Temucossa välimatkat ovat melko lyhyitä ja taittuvat
nopeasti ja helposti "mikroilla" eli pikkubusseilla tai
collectivoilla, eli henkilöautoilla, joihin otetaan useampi matkustaja
yhtäaikaisesti kyytiin. Matkat maksavat puolesta eurosta euroon. Micro maksaa
250 pesoa, colectivo 300, yötaksa 400 pesoa (v.2003). Ulkomaalaista ei
keskimäärin ottaen huijata korkeammilla hinnoilla, mutta joissakin Temucon
ulkopuolisissa turistikohteissa siihenkin kannattaa varautua. Erityisesti
takseilta kannattaa aina etukäteen kysyä matkan hinta, myös Temucossa.
Temucosta pääsee helposti sekä itään järvien suuntaan
että länteen Tyynen meren rannalle. Rantaelämä rajoittuu kuitenkin
kesäkuukausiin ja silloinkin uimaan kannattaa lähteä ennemminkin järvien
suuntaan, sillä meri on niillä kohdin hyytävän kylmä. Bussit ovat siistejä,
turvallisia ja pysyvät hyvin aikataulussa ja niilla taittaa mukavasti
pidemmänkin matkan.
Pankki, puhelin ja posti
Luottokortti on paras tapa rahojen suhteen. Automaatteja
on joka puolella ja ne toimivat yleisimmillä luottokorteilla. Suomessa
kannattaa hankkia Internet-pankkipalvelu ja liittää siihen luottokortin
seurantapalvelu. Monissa kaupoissa ja ravintoloissa voi maksaa luottokortilla.
Suomalainen peruskännykkä toimii Chilessä. Chilestä voi myös ostaa kännykän chipin kanssa noin 85 eurolla (v.2002), hinnasta
puolet on puheaikaa. Santiagossa on muutamia nettikahviloita. Kannattaa kysellä
paikallisilta niiden sijainneista.
Telefonica Mundo-puhelinkortti on yksi hyvä tapa soittaa
ulkomaille. Kortissa olevalla henkilokohtaisella koodilla voi soittaa niin
yleisö-puhelimista kuin kiinteistä linjoistakin. Kortteja on 1000, 2000 ja 5000
peson arvoisia, 5000 peson kortilla puhuu Suomeen ainakin tunnin verran.
Monista kotipuhelimista on puhelut kännyköihin estetty, joten tätä varten voi
myös joutua hankkimaan puhelinkortin, joita on tarjolla useita erilaisia.
Kannattaa kysella eri korttivaihtoehdoista, esimerkiksi TelefonicaMundolla ei
kannata soittaa maan sisäisiä puheluita. Posti Chilestä Suomeen kulkee noin
viikossa.
Ruoka
Chilessä voi syödä kaikkea salaateista lähtien
tarvitsematta pelätä sairastumista. Kannattaa tietenkin aina katsoa,
millaisesta paikasta ruokansa tilaa. Bakteerikannan vaihdos voi aiheuttaa
aluksi lieviä vatsavaivoja. Vesijohtovettä voi juoda, mutta varovaisen
matkustajan kannattaa juoda pullotettua vettä.
Chilestä löytyy erityisen hyviä kala- ja
äyriäisravintoloita. Yleisin chileläinen kalaruoka on ”congrio”. Grillattu
äyriäispannu, ”parilladas de mariscos” on erinomaista.
Myös kasvisravintoloita on jonkin verran, mutta muuten
Chile ei ole kasvissyöjän kannalta erityisen helppo maa. Empanada-piiraat,
kuten pino- ja quesoempanadat, ovat suosittuja välipaloja kuten myös kadulla
myytävät ”sopaipillas”. Paikallinen salaattivalikoima, ”ensalada surtida”,
vaihtelee paikkakunnan mukaan. Ns. chileläinen salaatti sisältää tomaattia ja
sipulia sekä paikallisia yrttejä. Salaateissa tai muissa chileläisissä ruoissa
käytetään usein avocadoa, ”paltas” tai munia. Alkoholijuomista voi suositella
paikallista alkudrinkkiä ”Pisco sour”, paikallista makeaa drinkkiä ”vainaa” ja
maistuvia chileläisiä viinejä. Olutta voi tilata myös litran pulloissa. Ruoan
hinta vaihtee paljon. Juomarahaa jätetään yleensä noin 10%.
Santiagossa hyviä ja viihtyisiä ravintoloita on paljon,
erityisesti Bella Vistan ja Providencian alueella.
Hintataso Chilessä ei ole halpa, mutta ei myöskään ihan
länsieurooppalaista tasoa. Elintasoerot heijastuvat suoraan eri tuotteiden
hintoihin: samoja tuotteita voi ostaa hyvin eri hinnoilla riippuen kaupungista,
kaupunginosasta ja kaupasta. Leipä, hedelmät ja vihannekset ovat edullisia.
Kalat ja äyriäiset kaupasta ostettuna maksavat keskimäärin enemmän kuin
Suomessa. Ruokakauppoja ja supermarketteja on Santiagossa runsaasti.
Ilmasto
Santiago on talvisin (kesä-elokuussa) viileä, mutta
kesällä (joulu-helmikuussa) tukahduttavan kuumaa. Talvella päivälämpötilat ovat
noin 15 C, mutta öisin lukemat laskevat lähelle nollaa. Talviajaksi kannattaa
olla mukana lämmintä vaatetusta. Lämmittäminen on kallista, joten talvella
asunnoissa voi olla viileätä. Valparaísossa ja Viña del Marissa valtameri
viilentää ilmaa ja kesälläkin yöt pysyvät viileinä. Temucossa kesät, eli
tammi-helmikuu, ovat suurinpiirtein niinkuin Suomessa, kuumempia päiviä saattaa
olla muutama, mutta talvet ovat viileitä ja hyvin sateisia, pakkasöihinkin
pitää varautua. Talot ovat melko vetoisia ja harvassa niistä on keskuslämmitys.
Santiagossa koko vuoden ympäri jatkuva savusumu
"smog" (erityisesti paha talvella) on hirvittävän rasittava. Astmaa
tai muita hengityselinsairauksia sairastavien kannattaa vakavasti harkita
Santiagoon lähtöä saastehaittojen vuoksi.
Temucossa on hyvä varautua kylmään säähän, erityisesti
sisällä voi tuntua kylmältä, sillä keskuslammitys ei ole kaikkialla yleinen.
Talvella (touko-elokuu) yölämpötilat voivat olla pakkasen puolella, mutta lunta
kaupungissa sataa äärimmaisen harvoin. Talot lämmitetään monin paikoin puulla
ja tästä aiheutuva savu heikentaa ilmanlaatua. Kesällä (joulu-maaliskuu) on
lämmintä, mutta myös kylmään ilmaan kannattaa varautua, erityisesti yöllä.
Mukaan on syytä varata villapusero, villasukat ja pitkät alushousut.
Paikallisesta kauppahallista voi tarvittaessa ostaa edullisia paikkalisten
alkuperäisasukkaiten mapuchien kutomia villapeittoja.
Muuta
Turvallisuustilanne Santiagon keskustassa on melko hyvä.
Providenciassa voi liikkua turvallisesti kellon ympäri, mutta esimerkiksi aivan
keskustassa ei myöhään illalla ole välttämättä hyvä liikuskella yksin.
Kannattaa pitää mielessä suurkaupungin normaalit varotoimenpiteet.
Vaikka Valparaísonkin vaarallisuudesta varoitetaan
useissa matkaoppaissa, mihinkään hysteriaan ei ole syytä. On toki hyvä pitää
terve järki ja harkintakyky mukana varsinkin yöllä liikuttaessa. Samoin yksin
liikkumista on hyvä välttää, ja yöllä on suositeltavaa käyttää colectivoa
micron sijaan.
Sairastapauksen sattuessa Temucossa kannattaa suosia
Clinica Alemaniaa. Palvelu siellä on nopeaa ja tehokasta.
Matkaoppaita
>> El Mercurio
http://www.elmercurio.cl
Lonely Planet sarjan Chile-opas
South American Handbook (Footprint)
Linkkejä
>> Tietoa Chilestä
http://www.chile.com
>> Mercurio de Valparaíso
http://www.mercuriovalpo.cl
>> Tietoa Vina del Marista
http://www.vinadelmar.cl
>> Tietoa Valparaísosta
http://www.valparaisochile.cl
>> Granvalparaíso ks.
-> Mirador Cultural -> Agenda Cultural
http://www.granvalparaiso.cl
>> Tietoa Temucosta
http://www.temuko.cl
>> Tietoa Araucanían alueesta
Aikaero on kesäisin -7 tuntia ja talvisin -5 tuntia
Temuco
Etelä-Chilessä sijaitseva Temuco on siisti, rauhallinen
ja turvallisen oloinen kaupunki. Vaikka Temucossa on n. 300 000 asukasta,
vaikuttaa se huomattavasti pienemmältä, ja tunnelmaltaan se on lähempänä
eurooppalaista kuin latinalais-amerikkalaista kaupunkia.
Harrastusmahdollisuudet ja kulttuuritarjonta ovat melko rajoittuneet.
Temuco on Araucanian alueen pääkaupunki ja yksi eteläisen
Keski-Chilen talou-dellisesti tärkeimmistä kaupungeista. Kaupunki sijaitsee
mapuche-alueella ja mapuche intiaaneja näkee jonkin verran kaupungissa,
erityisesti torilla ja markkinoilla maataloustuotteita ja käsitöitä myymässä.
Ihmiset ovat ujompia ja sulkeutuneempia kuin Pohjois-Chilessä, mutta hyvin
ystävällisiä ja auttavaisia "gringoja" eli ulkomaalaisia kohtaan.
Temuco erittäin turvallinen. Alueella asuu paljon saksalaisten siirtolaisten
jälkeläisiä, joten vaaleisiin ulkomaalaisiin ei juurikaan edes kiinnitetä
huomiota.
Temucon kaupunginteatterissa (Teatro Municipal) on
kahtena perjantai-iltana kuukaudessa musiikki-, tanssi- tms. esitys.
Kaupungissa on kaksi elokuvateatteria, joista tavaratalo Almacenes Paris:n
yhteydessä oleva CineMundo on uudempi ja tasokkaampi. Temucossa ei voi juuri
sanoa olevan yöelämää. Noin 10 km kaupungin ulkopuolella on muutama disco.
Kotibileet ovat opiskelijoiden suosiossa.
Temucossa yliopistolla (UFRO) harjoittelua suorittavien
kannattaa myös kysellä yliopiston urheilu-, musiikki- ym.
harrastusmahdollisuuksista. Luentokaudella (maaliskuun puolivälistä heinäkuun
puoliväliin ja syyskuusta joulukuulle) yliopistolla on erilaisia aktiviteetta
tarjolla. Lisäksi voisi mainita liikuntakeskus WMCA: n, joka asijaitsee lähellä
de la Fronteran yliopistoa. WMCA:lla voi kuukausimaksulla osallistua erilaisiin
jumppiin, käyttää 25 m:n uima-allasta ja kuntosalia.
Valparaíso ja Viña del Mar
Vaikka Valparaíso ja Viña del Mar sijaitsevat aivan kylki
kyljessä, niin eniten niitä yhdistää sijainti Tyynen valtameren rannalla. Siinä
missä Valparaíso on maalauksellinen kaupunki, joka hurmaa vanhoilla
rakennuksillaan, lukuisilla kukkuloille vievillä vanhoilla hisseillä ja
mutkittelevilla pikkukaduilla, Viña del Mar on kuuluisa kasinostaan,
hiekkarannoistaan, hienoista taloistaan ja suuresta ostoskeskuksestaan (Mall).
Viña del Mar on muun muassa santiagolaisten suosima lomanviettopaikka.
Chilen kulttuuripääkaupungiksi kutsutun Valparaíson
viihde- ja kulttuuritarjonta on monipuolista. Latinalaisamerikkalaista
musiikkia löytyy viikoittain muun muassa >> La Piedra Felizissä http://www.lapiedrafeliz.cl/. Teatteria pääsee katsomaan sekä
Valparaísossa (Teatro Municipal de Valparaíso, Teatro Mauri) että Viña del
Marissa (Teatro Municipal de Viña del Mar). Valparaísoon liitetään myös
satamakaupungin boheemius ja elämänilo. Puertossa onkin lukuisia baareja muun
muassa Plaza Sotomayorin läheisyydessä (mm. Bar La Playa, Estocolmo) samoin
kuin Blanco-, Errázuriz- ja Ecuador-kaduilla. Öiseen aikaan näillä alueilla
liikuttaessa on terve varovaisuus paikallaan. Tutustumisen arvoisia paikkoja on
myös yli 100 vuotta vanha Bar El Cinzano (Plaza Aníbal Pinto), yhdellä
perinteisimmistä ja vanhimmista kukkuloista, Cerro Concepciónilla, sijaitseva
hotelli-ravintola Brighton, josta on huikaiseva näköala yli Valparaíson ja
meren sekä J Cruz (Pasaje Condell 1466), jossa suurimmankin nälän tyydyttää
chorillanas-annos: kasa ranskalaisia perunoita, joiden päällä on paistettua
sipulia ja lihaa. Pienemmän nälän saa helposti tyydytettyä completolla, chileläisellä
hot dogilla, jonka tärkeimpiin täytteisiin kuuluu reilu annos avokadoa. Jos
olet valmis maksamaan ruokailustasi kursailematta, rahallesi saat vastinetta
Viña del Marin laivanmuotoisessa Cap Ducal -ravintolassa, jonka ikkunoista
levittäytyy valtameri koko komeudessaan.
Santiago
Santiago de Chilen on maan pääkaupunki, ja
kulttuuritsrjontaa sekä harrastusmahdollisuuksia löytyy kohtuullisen paljon.
Muutamia vapaa-ajan harrastuksia, joita kannattaa harkita ovat salsatunnit ja
talvella Andeilla laskettelemassa käynti. Santiagosta yöelämää loytyy parhaiten
Bellavistan ja Suecian kaupunginosista sekä Plaza Nuñoan läheisyydestä.
Yhteystietoja
Suomen Suurlähetystö
Embajada de Finlandia
Casilla 16657
Santiago-9
Chile
Käyntiosoite:
Alcántara 200, Oficina 201
Las Condes
Santiago de Chile
Puh.+56-2-263 4917, 263 4918, 263 4919
sähköposti: embajada@finlandia.co.cl
Asiakaspalvelu:ma-pe 9.00-12.00
Chilen Suomen-suurlähetystö
Erottajankatu 11, 00130 Helsinki
puh. 09 612 6780
sähköposti: echilefi(A)kolumbus.fi
Tiedot keräsivät Veikko Kiljunen, Piritta Harju, Katri
Kajala, Jaana Mutanen/CIMO, Ilkka Norberg/CIMO ja Anne Hämäläinen/CIMO.
Veikko Kiljunen työskenteli harjoittelijana Latinalaisen
Amerikan Talouskomissiossa ECLAssa Santiago de Chilessä 19.6.-15.9.2000 Piritta
Harju ja Katri Kajala harjoittelivat Temucossa vuonna 2003.
Kuva Valparaísosta: Anne Hämäläinen.
Lisää työharjoittelulinkkejä Maailmalle.netissä
osoitteessa http://www.maailmalle.net/Resource.phx/maailmalle/kokemusta/tyoharjoittelulinkit.htx
[Päivitetty: 1.8.2007 |
LT]
Copyright: Kansainvälisen henkilövaihdon
keskus CIMO, 2004.