 |
Vaikuta Euroopassa!
Kuka oikeastaan päättää nuorten asioista? Eikö nuorten pitäisi voida itse osallistua päätöksentekoon? Sinäkin voit päästä vaikuttamaan järjestämällä kansainvälisen nuorten demokratiahankkeen tai osallistumalla nuorisotapaamiseen.
Nuorten demokratiahankkeetHaluatko edistää demokratian toteutumista omalla paikkakunnallasi ja toimia samalla kansainvälisesti? Käynnistämällä demokratiahankkeen voit vaikuttaa asioihin eurooppalaisen yhteistyön kautta. Voit saada tukea EU:n Youth in Action -nuorisotoimintaohjelmasta.
Demokratiahankkeen tavoitteena on parantaa nuorten osallistumista oman ympäristönsä toimintaan. Hankkeen tarkoitus on auttaa nuoria huomaamaan omat vaikutusmahdollisuutensa ja jakaa hyviä toimintatapoja Euroopassa.
Ketkä voivat osallistua?
- Hanke on avoin 13-30-vuotiaille nuorille, jotka muodostavat ryhmän.
- Kussakin kumppaniryhmässä tulee olla ainakin neljä henkilöä, eli yhteensä osallistujia on vähintään 16.
- Demokratiahankkeessa on mukana ainakin kaksi maata, joita molempia edustaa vähintään kaksi ryhmää.
- Yhden ryhmäläisistä pitää olla 18 vuotta täyttänyt.
Kumppaniryhmä voi olla mikä tahansa yleishyödyllinen yhdistys, julkinen nuorisotyötä tekevä organisaatio tai vapaa ryhmä. Kumppaniryhmät voivat olla EU:n jäsenvaltioista, Islannista, Liechtensteinista, Norjasta tai Turkista.
Demokratiahankkeiden aiheetDemokratiahankkeen tulisi käsitellä jotakin seuraavista aiheista:
- Nuorten aktiivinen osallistuminen päätöksentekoon
- Kulttuurien monimuotoisuuden edistäminen
- Nuorten sosiaalisen aseman vahvistaminen
Demokratiahankkeen kestoDemokratiahankkeen kesto on 3-18 kuukautta, johon sisältyy valmistelu, toteuttaminen, arviointi ja mahdolliset jatkotoimet.
Tuki ja hakeminen
Hankkeelle myönnettävä tuki kattaa korkeintaan 75 % hankkeen kustannuksista ja se voi olla enintään 50 000euroa. Tätä rahoitusta täydentää hakijaryhmänoma rahoitus tai muualta saatu avustus.
Hakulomakkeita saa CIMOsta. (Katso linkki sivun alaosassa.) Hankkeen suunnittelu kannattaa aloittaa ajoissa sillä onnistuneen hankkeen valmistelu vie aikaa. Myös omarahoitusosuuden hankintaa kannattaa suunnitella hyvissä ajoin.
Kansalliset nuorisotapaamiset ja kansainväliset nuorisoseminaaritKunnat, järjestöt ja yhdistykset voivat hakea Youth in Action -ohjelman tukea kansallisten ja kansainvälisten nuorisotapaamisten järjestämiseen. Seminaarin keskeisen teeman tulee liittyä Youth in Action -ohjelman aihepiireihin, jotka ovat samat kuin nuorten demokratiahankkeissa.
LisätietojaTutustu tarkemmin demokratiahankkeiden järjestämiseen ja hakuohjeisiin.
Nuorten demokratiahankkeet CIMOn nuoriso- ja kulttuuriryhmä neuvoo Youth in Action -ohjelmaa koskevissa kysymyksissä.
Lisätietoja Youth in Action -ohjelmasta Demokratiahankkeiden hakuajat noudattavat Youth in Action -ohjelman hakuaikoja.
Youth in Action -ohjelman sivut cimo.fi -palvelussa Voit kysyä neuvoa Youth in Action -ohjelman tarjoamista mahdollisuuksista myös alueesi Youth in Action -asiantuntijalta:
Etsi sinua lähinnä oleva neuvontapiste
[Päivitetty 3.2.2010 | LT]
|
|
|
|