 |
|
Työskentely ulkomailla on hyvä vaihtoehto sinulle, joka haluat saada kansainvälistä kokemusta ja ansaita samalla rahaa. Työskentely ulkomailla voi kehittää joustavuutta, itsenäisyyttä, kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja kykyä mukautua uudenlaisiin tilanteisiin, puhumattakaan kielitaidosta.
Suomalaiset työnantajat arvostavat ulkomailta saatua työkokemusta, jos voit osoittaa oppineesi ulkomailla työsi kannalta hyödyllisiä tietoja ja taitoja. Monessa suomalaisessa työpaikassa edellytetään nykyään vähintään sujuvaa englannin taitoa, ja muiden kielien osaajista on jo pulaa.
Voit jo opiskeluaikana hankkia kansainvälistä kokemusta ja kehittää kielitaitoasi esimerkiksi kesätöissä ulkomailla. Työnantajat palkkaavat pääsääntöisesti 18 v. täyttäneitä työntekijöitä.
|
| |
Mistä aloittaa?
Ensimmäiseksi ulkomaille lähtöä suunnittelevan on mietittävä, missä maissa työskentely on mahdollista omalla kielitaidolla. Pääsääntönä voidaan pitää, että kussakin maassa tulisi osata ainakin auttavasti maan omaa kieltä. Englannin kielen taito riittää harvoissa tapauksissa esimerkiksi Ranskassa tai Saksassa.
Toiseksi tärkein asia on luonnollisesti oma osaaminen: mahdollinen ammatillinen tai muu koulutus ja/tai työkokemus.
Mitä enemmän kohdemaassa on työttömyyttä, sitä enemmän työnantaja vaatii kielitaidon ja ammatillisen kokemuksen suhteen, koska pätevää työvoimaa on tällöin yleensä saatavissa omastakin maasta. Jos kohdemaassa taas vallitsee työvoimapula, joustaa työnantaja helpommin näiden vaatimusten suhteen.
|
| |
Töihin Eurooppaan
Helpointa on lähteä töihin Eurooppaan, sillä suomalainen ei tarvitse työlupaa työhön toisessa EU- tai ETA-maassa.
EU-maita ovat Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro. Myös Islanti, Liechtenstein, Norja ja Sveitsi kuuluvat vapaan liikkuvuuden alueeseen.
EU-kansalaisena sinulla on työnhakijana samat oikeudet kuin maan omilla kansalaisilla. Jos saat Suomessa työttömyskorvausta, voit tietyin ehdoin saada sen mukaasi, kun lähdet työnhakuun edellä mainittuihin maihin.
EURES-palvelut
Jos suunnittelet työnhakua Euroopasta, sinun kannattaa hyödyntää EURES-neuvojien palveluita sekä Suomessa että kohdemaassasi. EURES on Euroopan maiden työvoimaviranomaisten verkosto, jonka tarkoituksena on auttaa työnhakijoita liikkumaan vapaasti.
EURES-portaalista löydät eri maiden työpaikkoja, tietoa työnhakijan oikeuksista Euroopassa ja maakohtaista tietoa, josta on hyötyä työnhaussa.
|
| |
Töihin Euroopan ulkopuolelle
Palkkatyöhön Euroopan ulkopuolella vaaditaan yleensä työskentelyyn oikeuttava lupa. Tavallisen turistiviisumin haltija ei voi ottaa vastaan palkkatyötä, jopa palkattomaan työharjoitteluun vaaditaan viisumi joissakin maissa.
Nuorille aikuisille on tarjolla mahdollisuus välttää työlupamuodollisuudet ja lähteä töihin kaukomaihin myös working holidays -viisumin avulla.
Töihin Working holidays -viisumilla
Working holiday on työskentelyn ja lomailun yhdistämistä ja siihen ei tarvitse hakea työlupaa.
Working holiday tai work and travel -ohjelmia on tarjolla suomalaisille esimerkiksi Yhdysvalloissa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Ohjelmiin osallistuminen on maksullista, mutta maksun vastineeksi hakija saa viisumin ja muita palveluja, jotka helpottavat sopeutumista ja työnhakua. Useimmat ohjelmat on tarkoitettu alle 30-vuotiaille ja viisumi myönnetään määräajaksi, joka voi olla kolmesta kuukaudesta vuoteen.
Working holiday –ohjelmia ulkomaille järjestää Suomessa esimerkiksi Allianssin Nuorisovaihto. Voit lähteä working holiday -työhön myös itsenäisesti ohjelmien ulkopuolella hakemalla viisumia suoraan maan maahanmuuttoviranomaisilta.
Töihin työluvalla
Voidaksesi tehdä palkkatyötä EU-maiden ulkopuolella tarvitset työluvan, jonka myöntämisestä päättävät kyseisen maan maahanmuuttoviranomaiset.
Työluvan myöntämiseen vaikuttavat mm. hakijan koulutustaso, asiantuntemus joltakin erikoisalalta, työkokemus, ikä, työskentelyn kesto, aiempi opiskelu maassa ja alan työntekijöiden tarve kohdemaassa. Työluvan saaminen on helpompaa, jos maasta ei löydy riittävästi kyseiseen työhön sopivia tekijöitä. Maan edustustot ja maahanmuuttoviranomaiset antavat lisätietoja työluvan hausta ja hakukriteereistä.
|
| |
Expatriaatti-työ
Expatriaatilla tarkoitetaan useimmiten suomalaisen työnantajan ulkomaille lähettämää työntekijää. Expatriaattisopimuksella tehtävä työ on aina luonteeltaan määräaikaista. Se eroaa muusta ulkomailla tehtävästä työstä esimerkiksi siten, että työntekijä maksaa veronsa Suomeen ja kuuluu Suomen sosiaaliturvaan.
Expatriaatiksi päädytään monien valintojen ja sattumien kautta. Useimmat expatriaatit eivät lähde suoraan ulkomaille, vaan heillä on takanaan joitakin vuosia työtä työnantajan Suomen toimipisteessä. Joissakin tapauksissa työnantaja hakee tietyn alan asiantuntijaa lehti-ilmoituksella suoraan ulkomaille.
|
| |
Kesätyöt ja muut lyhytaikaiset työt
Kesätyö on monelle ensimmäinen työkokemus ulkomailta. Kesätyöpaikkoja onkin joka vuosi tarjolla mm. matkailun palveluammateissa (ravintola- ja hotellihenkilökunta, huvipuistotyö) ja maataloustöissä (hedelmienpoiminta, maatilatyöt).
Kesätyönhaku ulkomailta kannattaa aloittaa työ- ja elinkeinotoimistosta. Työn- ja elinkeinotoimistot tekevät yhteistyötä muiden maiden työhallintojen kanssa järjestämällä vuosittain eri maihin suomalaisia kesätyöntekijöitä. Pohjoismaihin mielivät voivat hakea kesätöihin esimerkiksi Nordjobbin kautta.
Kesätöiden hakuaika alkaa vuosittain jo jopa marraskuun alussa. Joissakin paikoissa hakuaika päättyy jo tammikuun alussa, joten kannattaa olla liikkeellä hyvissä ajoin.
|
| |
Töihin EU:n toimielimiin ja muihin kansainvälisiin organisaatioihin
EU-toimielimet rekrytoivat vakituista henkilökuntaa niin sanottujen avoimien kilpailujen kautta. Vakituisen henkilökunnan lisäksi rekrytoidaan jonkin verran määräaikaista henkilökuntaa. Valtioneuvoston EU-työpaikat -sivuilla kerrotaan ajankohtaisista hauista ja kilpailuista (kts. Maailmalle.netin palkkatyölinkit)
Useilla kansainvälisillä organisaatioilla on omia Young Professionals -ohjelmia, joiden kautta rekrytoidaan kielitaitoisia, koulutettuja nuoria ammattilaisia määräaikaisiin kansainvälisiin tehtäviin. Young Professionals -ohjelmista voi etsiä tietoa kansainvälisten organisaatioiden omilta rekrytointisivuilta. Kansainvälisiä organisaatioita on listattu Maailmalle.netin työharjoittelulinkit-sivulla.
CIMO vastaa Suomessa rekrytoinnista EU:n nuoret asiantuntijat (JED) ja YK:n nuoret asiantuntijat -ohjelmiin (JPO). Lisätietoja näiden ohjelmien valintakriteereistä löytyy cimo.fi-palvelusta kansainvälisen harjoittelun sivuilta.
|
| |
Palkkatyölinkkejä
Työharjoittelulinkkejä
Kansainvälinen harjoittelu cimo.fi -palvelussa
[Päivitetty 12.2.2010 |SP]
|
| |
|
|
|