Vapaaehtoistyön riemua Englannissa

Matkalla tuntemattomaan seikkailuun

Vanha sanonta siitä, että aika kuluu kuin siivillä silloin kun pitää hauskaa, piti täysin paikkansa kansainvälisen vapaaehtoispalveluvuoteni kohdalla. Suuntasin tammikuun alussa 2005 vuoden mittaiselle pestille Englannin neljänneksi suurimpaan kaupunkiin Leedsiin uudenlaisia oppimiskokemuksia ja kansainvälistäilmapiiriä hakemaan. Tuolloin vielä kokonainen vuosi vieraassa kulttuurissa kaukana kotoa tuntui pitkältä ajalta, mutta näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu ihan, että aika loppui kesken! Niin onnistunut ja antoisa vuodestani tuli.

Kulttuurishokkiko?

No ei aivan, mutta monenlaista ihmeteltävää ympärillä oli ensimmäisten kuukausien aikana. Avoimin mielin matkaan lähdettyäni hämmästelin kultturieroja lähinnä eroavaisuuksille hymyillen. Muistan vieläkin, kuinka hauskoilta arkielemässä tekemäni pienet huomiot vieraasta kultturista tuntuivat. Näitä huomioita kertyi todella koko joukko, ja niistä voisin kokonaisen kirjankin kirjoittaa. Esimerkkinä mainittakoon kuitenkin, että minulle selvisi, ettei Englannissa ole tapana käyttää sijauspatjaa sängyssä ja, että hirvivaroitusten sijaan tienvarsilla näkee lampaista ja oravista varoittavia kolmioita. Myös matka lähikauppaan oli varsin pitkään elämys, sillä tuotevalikoima poikkesi yllättävästikin Suomalaisesta. Huomasin myös ilokseni, että minne ikinä meninkin, ihmiset olivat lämpiä ja aina valmiita auttamaan.

Opin myös valtavasti itsestäni ja omasta kulttuuristani – suomalaisuudesta ja sen olemuksesta, sekä oman kokemuksen että ystävien ja tuttavien huomioiden kautta. Koti-ikäväkään ei päässyt kovasti kiusaamaan, koska kännyköiden ja sähköpostien aikakaudella yhteydenpito Suomeen oli helppoa. Lisäksi saamani uudet ystävät olivat ihana tuki ja turvaverkko, jonka kanssa maailmaa oli mukava valloittaa.

Uusia ystäviä, yhteiselämää ja riemukkaita lomia

Ystävystyminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen ovat varmasti niitä asioita, joita jokainen yksin matkaan lähtevä toivoo kokevansa. Nämä asiat ovat myös niitä, joiden toteutumisesta olen kaikkein iloisin. Tapasin paljon erilaisia ihmisiä jo työni kautta, mutta myös vapaa-ajallani. Varsin laaja ja kansainvälinen perhe syntyi jo pelkästään omaan vastaanottavaan tahooni kuuluvista muista vapaaehtoisista. Erityisen läheinen ja lämmin ystävyys minulle syntyi Espanjalaisen ja Italialaisen kämppikseni kanssa, jotka saapuivat vapaaehtoisiksi Leedsiin samaan aikaan kuin minä.

Vapaa-ajan viettoomme kuului usein yhteistä ruuanlaittoa ja leivontaa, sunnuntainen kahvilakierros ja ”kotimaan matkailu”. Kiersimme yhdessä lomilla ja viikonloppuisin eripuolilla Britanniaa tutustuen niin pieniin kyliin kuin suuriin kaupunkeihin. Erityisen antoisa oli viikon kiertomatkamme Skotlannissa. Uskomattoman kauniit, kanervan purppuraksi värjäämät, kukkulat ja sumun keskelläkin valkoisina hohtaneet talot tekivät meihin uskomattoman vaikutuksen. Maisemien ihailun lisäksi tutustuimme lukuisiin linnoihin, uimme Loch Ness -järvessä ja kiipesimme Britannian korkeimman vuoren Ben Nevisin huipulle.

Antoisaa työtä ja uuden oppimista

Vapaaehtoispalvelu ei toki ole pelkää vapaa-aikaa, vaan nimensä mukaisesti kyse on vapaaehtoisena tehtävästä työstä. Koska lasten ja nuorten parissa työskentely on ollut minulle aina mieluisaa, hakeuduin lapsi-ja nuorisotyötä koskevaan projektiin. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että pääasiassa työskentelin paikallisella ala-asteella oppilaiden ja opettajien apuna. Kyseessä oli pieni ja lämminhenkinen kyläkoulu noin puolen tunnin bussimatkan päässä Leedsin keskustasta. Koululla oli myös oma iltapäiväkerho, jossa leikin lasten kanssa koulupäivän jälkeen.

Oli mukava huomata, miten nopesti pääsin osaksi kouluyhteisöä, ja tulin tutuiksi oppilaiden sekä koulun muun henkilökunnan kanssa. Oman roolin löytyminen ja tehtävien selkiytyminen vei jonkun aikaa, sillä vastaavaa ”ylimääräistä” apua ei koulussa ollut aiemmin ollut. Ajan kanssa myös työtehtäväni muuttuivat vähitellen vastuullisemmiksi, ja sain muun muassa oman urheilukerhon vedettäväkseni. Tämän oman vastuualueen hoitaminen oli todella palkitsevaa ja sopivalla tavalla haastavaa.

Minulla oli myös se onni, että sain osallistua moniin muihinkin projekteihin, eli sain tehdä ja kokea paljon. Toinen pääprojektini oli paikallinen seurakunta, jonka second-hand kaupassa olin töissä parina päivänä viikossa. Siellä tapasi paljon paikallisia ihmisiä ja koin tekeväni erityisen tärkeää työtä, sillä saadut tuotot menivät seurakunnan kautta asunnottomien ja alkoholistien auttamiseen.

Näiden pääprojektien lisäksi sain toimia isosena Espanjalaisnuorille järjestelyllä kesäleirillä Lontoossa ja Oxfordissa, olla apuopena pienten lasten balettitunneilla, opettaa Englantia maahanmuutajille sekä osallistua nuorisokerhon toimintaan.

Paljon ehti vuoden aikana oppia uutta niin työstä, eri kulttuureista kuin kielistäkin. Vaikka vapaaehtoispalvelu ei luonteeltaan olekaan formaalia oppimista, uusien ihmisten, tilanteiden ja tehtävien kohtaaminen kasvatti ja opetti valtavasti uutta. Englannin kielen taitoni koheni jo arkipäivän tilanteista, mutta minulla oli myös mahdollisuus osallistua paikallisen lukion Englannin kielen tunneille. Ja kieliopinnoista puheenollen, myös monien muiden kielten ja kulttuurien tuntemukseni parani ystävystyttyäni muiden eri puolilta Eurooppaa tulleiden vapaaehtoisten kanssa.

Kotimaan kamaralla jälleen

Kuten kertomukseni tässä vaiheessa jo huomaa, oli kokemukseni vapaaehtoisena työskentelystä maailmalla sangen positiivinen. Vielä nyt, neljä kuukautta paluuni jälkeen, huomaan varsin usein palaavani ajatuksissani viime vuoden tapahtumiin ja kokemuksiin, niitä lämmöllä muistellen. Tuntuu, ettei minulle ole tainnut tapahtua koskaan niin paljon uusia, mielenkiintoisia ja jännittäviä asioita yhden vuoden aikana kuin viime vuonna. Tuota kokemusvarantoa kannan nyt mukanani uutena voimavarana, uusia haasteita päin matkatessani. – Ja ne uudet ystävät, heihin olen edelleen yhteydessä ja tapaan heistä osan jo, kun toukokuussa suuntaan lomalle takaisin Pohjois-Englannin maisemiin.

Laura Wihuri

[Lisätty 19.7. 2006 | MN]