på svenska •  
Pienennä kirjasinkokoa Suurenna kirjasinkokoa

   HAKU
   
   Hakuohjeet
 
[ Etusivu: Kokemuksia maailmalta | Vapaaehtoisena Tanskassa ]
 

Vapaaehtoisena Tanskassa

 

Pienellä televisioasemalla saan tehdä kaikkea

>> Takaisin

Luulenpa että täällä aika juoksee nopeammin. Saapumisestani on jo pian on viisi kuukautta ja sitä on vaikea uskoa todeksi! Hyvä että ehtii kuulumiset kirjoittaa, kun onkin jo kohta kotona.

Teen hommia tämän pienen televisioaseman kaikilla osa-alueilla: ohjelmien lähetys, ajolistat, kuvaus, valo, ääni, editointi, studiotyöskentely (lavastus ja kuvaukset). Olen oppinut valtavasti asioita. Kun kaikkeen pääsee käsiksi ja osalliseksi, kokonaisuus saa logiikkansa ja pieninkin nappulan vääntö merkityksensä. Myös mokista tietenkin oppii. Kerran ajaessani ulos ohjelmaa lähetystyöstä Keniassa, Raamatun jako sai vahingossa vähän "fast forwardia on air", mutta ehkäpä se oli myös mahdollisten katsojien mieleen.

Tärkeintä projektissani on ollut se, että alusta asti tunsin vahvaa luottamusta, minut otettiin "oikeasti töihin" ja koko ajan oppiessani sain ja saan edelleen myös lisää vastuuta.

KKR-TV siis lähettää sekä omaa että hankittua kristillistä ohjelmaa Kööpenhaminan kaapelikanavalla. Tuotamme pääosin keskusteluohjelmia, nuorten ja lasten makasiiniohjelmia, dokumentteja ja reportaaseja sekä taltioimme erilaisia tapahtumia. Lisäksi asemalla tuotetaan mainoksia ja kahta arabiankielistä sarjaa satelliittikanavalle (Sat7). Kristillisyys antaa jännittävän säväyksen työkulttuuriin. Sisältönä sillä ei mielestäni ole merkitystä, teemmekö ohjelmaa riippuliidosta tai vaikkapa hevosurheilusta.

Kööpenhamina täynnä mahdollisuuksia

Kööpenhamina on kiva kaupunki, ihmiset ovat rentoja ja lupsakoita. Mukavia kuppiloita ja tekemisen mahdollisuuksia löytyy loputtomasti, ja niitä polkupyöriä. Oma pyöräni saa nyt levätä lumisimman (noin 1 cm) ajan yli. Käsitykseni mukaan Kööpenhamina poikkeaa muiden Tanskan osien meiningeistä siinä määrin, että köpisläiset mielellään pitävät "maalta muuttaneisiin" hajurakoa ja "maalta muuttaneet" tai "sinne jämähtäneet" taas pitävät mielellään yllä omituisuuksiaan ja karheita näkemyksiään heitä rasittaakseen. Peruskuvio. Omaksuin tämän asuntolani tanskalaisilta asukkailta.

Asun ihan keskustassa ostoskadun (Strøget) nurkilla. Talomme on korttelin kokoinen vanha rakennus. Minun kerroksessani asuu 16 nuorta. Asukkaita on myös kahdessa muussa kerroksessa. Asukkaat ovat lämpimiä ja kielitaitoisia ihmisiä. Tapaamme toisiamme keittiössä. Joskus hengailu johtaa spontaaneihin juhliin, joskus taas varta vasten järjestämme sellaiset, tai muuten vain syömme yhdessä illallista. Porukkaan kuuluminen riippuu omasta avoimuudesta ja uteliaisuudesta.

Tanskan kielen opiskelua

Opiskelen tanskaa kuusi tuntia viikossa, mutta tuota... Ruotsin avulla kirjoittaminen ja lukeminen sujuu, mutta puhuminen ja ymmärtäminen onkin sitten toinen juttu. Vaikka kieltä en ehtisikään oppia hallitsemaan ennen paluuta, se on hauska harrastus ja kursseilla tapaan paljon erilaisia ihmisiä. Luokkamme onkin mielenkiintoinen kokoelma eri kansallisuuksia, ammatteja ja elämäntarinoita. Lisäksi se on hyvä linkki skandinaavisuuteen, josta täältä katsottuna Suomi on suhteellisen irrallinen.

Jatkoa täällä on ehdoteltu, mutta luulenpa että palaan kuitenkin toukokuun lopussa Helsinkiin. Sitä ennen tapahtuu vielä paljon, mm. kuvausmatka Minskiin, ja hei, Frederikin ja Maryn kuninkaalliset häät toukokuussa!

Men nu mår jeg arbejde lidt mere, vi skal lave en program i afton og jeg skal være den lydmæstare..

Helena Lämsä

>> Lue lisää EU:n Nuoriso-ohjelman vapaaehtoispalvelusta

>> Takaisin

[Lisätty 5.2.2004 | TR]