på svenska •  
Pienennä kirjasinkokoa Suurenna kirjasinkokoa

   HAKU
   
   Hakuohjeet
 
[ Etusivu: Kokemuksia maailmalta | Pohjois-Irlannissa oppimassa uutta ]
 

Pohjois-Irlannissa oppimassa uutta

 
>> Takaisin

Kuulin EVS:stä kaveriltani, joka oli ollut ohjelman kautta vapaaehtoisena Hollannissa. Ohjelman tarjoama mahdollisuus lähteä vuodeksi ulkomaille tuntui kuin tehdyltä itselleni. Halusin opetella vanhojen käsityökalujen kunnostusta, eikä se ollut Suomessa mahdollista, mutta mm. Belfastissa, Pohjois-Irlannissa kyllä. Siellä Tools for Solidarity -nimisellä järjestöllä on tällainen toimenkuva. Omin varoineni minulla tuskin olisi ollut saumaa lähteä niin pitkäksi aikaa muualle.

Pohjois-Irlanti erosi paikkana Suomesta jossain suhteissa aika paljonkin. Vaikka olin tutustunut tilanteeseen jo etukäteen jonkin verran (se oli kiinnostanut minua riippumatta siitä, olinko itse menossa sinne vai en), niin paikan päällä saadut kokemukset valaisivat useita hämärän peittoon jääneitä seikkoja. Tilanteen tarkkailu ulkopuolisena oli monesti hassua ja kummallista.

Kokonaisuutena projektini oli menestys, ja varsinkin jälkikäteen ajateltuna se oli niin hyödyllinen, ettei ole epäilystäkään siitä, ettenkö valitsisi samoin uudelleenkin. Projektin onnistumiseen vaikutti nähdäkseni eniten se, että tiesin etukäteen aika hyvin, mitä olin menossa tekemään, ja että olin motivoitunut tekemään juuri sitä. Ja tietysti myös työtovereiden mukavuus oli olennaista, mutta sitä on usein mahdoton selvittää etukäteen.

Joonas

>> Lue lisää EU:n Nuoriso-ohjelman vapaaehtoispalvelusta

>> Takaisin

[Lisätty 5.3.2004 | TR]