Ajatuksista syntyy sanoja, sanoista tekoja, teoista kokemuksia
Ajatukseni kiemurtelivat pitkään pienessä pääkopassani ja monien mutkien ja
mielenmuutosten jälkeen päädyin mukaan EU:n Nuoriso-ohjelman vapaaehtoistyö eli EVS-kuvioihin. Nyt kun ajattelen
hetkeä, josta kaikki olisi lähtenyt liikkeelle, en muista siitä juurikaan
mitään. Tämä projekti oli kuin luonnollinen kehitys kohti tekoja ja
haaveiden toteutumista. Oli jotenkin luonnollista valita evs, eikä niitä
tuhansia muita vapaaehtois-projekteja. Hyvin organisoitu ja usein hyvin
rahoitettu. Kaikki siis kunnossa.
Lähettävän ja vastaanottavan löytäminen
Enemmän päänvaivaa tuotti lähettävän ja myöhemmin vastaanottavan
organisaation löytäminen. Siitä alkoi itsensä markkinointi. "Olen Saara
Viikki. Tahdon maailmalle! Lähettäisittekö minut?" En ehkä sanonut asiaa
noin suoraan, mutta sanoma oli kutakuinkin sama. En oikeastaan ehtinyt kysyä
kuin MLL:a, ennen kuin löysin SPR:n Äänekosken osaston, joka oli suostuvainen
lähettämään minut. SPR:n kautta löysin myös tukihenkilöni Katin, joka auttoi
minua monessa projektiin liittyvissä asioissa. Kaavakkeet tuli täytettyä
oikein, vastaanottavaa organisaatiota oli helpompi etsiä ja lisäksi sain
hyvän ystävän.
Oikeastaan Kati oli se, joka "löysi" minulle sopivan projektin ja
vastaanottavan organisaation. Olin itse etsiskellyt projekteja Internetistä, EVS-tietokannasta, mutta - kaikella kunnioituksella - sivut vaatisivat enemmän
päivityksiä.
Kullanarvoinen valmistautuminen
Kaikki tapahtui tästä lähin nopeasti ja jo joulun tienoilla oli lähestulkoon
varmaa, että pääsisin Itävaltaan, Help & Fun projektiin. Siitä se kaikki
vasta alkoikin. Piti lähetellä lippuja, lappuja ja sopimuksia, piti hommata
vakuutus, ottaa selvää käytännön pikkuasioista, kuten rokotuksista jne.
Yllättävän vaikeaksi osoittautui E 111:sta hankkiminen. Asun nimittäin
pienehkössä kaupungissa, jonka Kelan rakkaat tädit eivät aluksi meinanneet
ymmärtää, että tuo lappunen piti saada suhteellisen ajoissa vakuutuksien
takia. Kyllä ne asiat siitä kirkastuivat, mutta vasta muutaman Kelassa käynnin
jälkeen.
Näiden "virallisten valmistelujen" lisäksi oli myös tärkeätä luoda
kontakteja Itävaltaan, ennen sinne menoa. Sain listan itävaltalaisista
ex-vapareista, joihin otin sähköpostilla yhteyttä. Kyselin ja tenttailin
Itävaltaan liittyviä asioita sekä myös muita kuulumisia. Todella
hyödyllistä, sillä kun olin tullut Itävaltaan tunsin jo joitakin ikäisiäni
ihmisiä, joita pystyin tapaamaan. Näin loin monta hyvää ystävyyssuhdetta.
Mutkia matkassa, mutta lopussa kiitos seisoo
Palatakseni hetkessä taas taaksepäin... Valmistelut sujuivat ehkä liiankin
hyvin, sillä kuukausi ennen lähtöä sain kuulla, että projektini oli ehkä
kokonaan peruuntumassa rahaongelmien takia. (Tämän kerron koska tahdon
teidän tietävän, että ongelmiakin voi tulla eteen ennen lähtöä, mutta...)
Olin onneton, enkä tiennyt mitä ajatella. Kati valmisteli minua pahimpaan,
eli projektin peruuntumiseen, mutta yritti samalla pitää toivoa yllä.
Katselin jo muita projekteja, kun sain toisen viestin, ja tällä kertaa
iloisemman. Pääsisin sittenkin lähtemään Itävaltaan - vuosi kutistui vaan
puoleksi vuodeksi. Olin siihenkin tyytyväinen ja otin tarjouksen vastaan.
Olen ollut Itävallassa nyt suurin piirtein puolet ajastani. Alku oli minulle
todella vaikea - oikea tunteiden vuoristorata, mutta en kadu päätöstäni
lähteä tippaakaan. Olen oppinut niin paljon itsestäni sekä muista,
Itävallasta ja muista maista, niin lyhyessä ajassa. Ennen kaikkea olen
saanut hyviä ystäviä ja roppakaupalla uusia kasvattavia sekä hauskoja
kokemuksia. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus, josta on otettava kiinni!
Teksti: Saara Viikki, evs-vapaaehtoinen 7.8.2002 - 26.1.2003
|
Cimo.fi-verkkopalvelu