 |
1. Aloita tiedonhaku ja käytännön järjestelyt ajoissa
Apua ja tietoa on parhaiten saatavilla, kun tiedonhaun aloittaa ajoissa. Ulkomaisen opiskelupaikan etsintä on syytä
aloittaa ainakin vuotta ennen aiotun opiskelun aloittamista.
Myös oman alan harjoittelupaikkojen etsiminen on hyvä aloittaa ajoissa.
Tiedon etsinnän voi aloittaa esim. tutustumalla CIMOn Maailmalle.net -palveluun
ja edetä sitä kautta muiden tiedontarjoajien palveluihin.
2. Etsi tietoa useista eri lähteistä, vertaile ja kysy lisää
Tietoa ulkomailla opiskelusta tai työharjoittelusta löytyy CIMOn lisäksi suurimmista
työvoimatoimistoista, joista saa tietoa myös työpaikoista ja työnhausta ulkomailla.
Lisäksi kirjastoista voi käydä etsimässä asiaan liittyvää kirjallisuutta tai pistäytyä paikkakunnan nuorisotiedotuspisteessä. Tietoa kannattaa kysyä myös Suomessa
sijaitsevista eri maiden edustustoista ja kulttuurikeskuksista sekä suoraan oppilaitoksista tai harjoittelupaikan
tarjoajalta. Yhteystietoja löydät esimerkiksi tämän palvelun kohdasta
Maailmalle... opiskelemaan | Koko tutkintoa suorittamaan | linkkejä
3. Arvioi kielitaitosi: mitä kieliä osaat ja kuinka hyvin, ehditkö ja haluatko parantaa kielitaitoasi
ennen lähtöä?
Kielitaitoa voi parantaa vielä ennen lähtöä esimerkiksi kielikursseilla, joita järjestetään useissa opistoissa sekä
kielikouluissa. Myös eri maiden kulttuurikeskukset ja –instituutit järjestävät kielitaitoa mittaavia
testejä sekä antavat kieliopetusta.
Kielikokeisiin ja -todistuksiin liittyviä linkkejä
Kieltenopiskeluun liittyviä linkkejä
4. Suunnittele, miten järjestät rahoituksen
Opintotukea voidaan myöntää myös ulkomailla opiskeluun, jos opinnot vastaavat tuettavia opintoja Suomessa tai sisältyvät
Suomessa suoritettavaan tutkintoon. Tukea ei myönnetä opiskeluun kielikursseilla, yliopistoihin pääsyyn valmentaviin
opintoihin eikä yleensä lukion vaihto-opiskeluun. Opintotukea voidaan myöntää myös ulkomaan työharjoittelujaksolle,
jos harjoittelu voidaan lukea hyväksi suoritettavaan tutkintoon.
Opintotuki on varsinkin perustutkinto-opiskelijoiden tärkein rahoituslähde, sillä apurahoja ja stipendejä myönnetään
pääasiassa jatko-opiskelijoille. Joitakin apurahoja on olemassa myös perustutkinto-opiskelijoille, esimerkiksi Venäjälle
ja Yhdysvaltoihin.
Opintoja voi rahoittaa myös työskentelemällä osa-aikaisesti. Kannattaa kuitenkin ottaa selvää mahdollisten palkkatulojen
ja apurahojen vaikutus opintotukeen.
Opintojen rahoitukseen ja apurahoihin liittyviä linkkejä
5. Selvitä viranomaisasiat, kuten oleskelu- ja työluvat, viisumi, viralliset käännökset, todistukset, muuttoasiakirja,
verotus
Ota selvää hyvissä ajoin ennen lähtöä millaiset matkustusasiakirjat tarvitset. Tarvitsetko oleskelulupaa, työlupaa
tai viisumia?
- Lisätietoa tarvittavista oleskelu- ja työluvista saa kohdemaan suurlähetystöstä tai konsulaatista.
- Ulkoasiainministeriö antaa tietoa tarvittavista matkustusasiakirjoista
http://www.formin.fi/suomi
- Tietoa Pohjoismaihin muuttaville (esim. muuttoasiakirja) saa Pohjola Nordenin palvelusta Haloo Pohjola.
http://www.hallonorden.org
Ota selvää myös mahdollisista asiakirjoista, joita oppilaitoksen tai harjoittelupaikan hakemukseen tulee liittää. Mitä todistuksia tarvitset (yo-todistus, virkatodistus, ansioluettelo) ja tuleeko todistuksia käännättää virallisesti?
Onko ulkomailla suoritettavilla opinnoilla vastaavuutta kotimaassa? Onko opiskelupaikkasi virallisesti tunnustettu/
akkreditoitu? Mikä on maan verotuskäytäntö?
6. Hoida kuntoon sosiaaliturvaan, terveydenhuoltoon ja vakuutuksiin liittyvät asiat
Sairaus- ja tapaturmavakuutus on hankittava niihin maihin, joissa suomalainen sairausvakuutus ei kelpaa. Koska käytännöt tarvittavan vakuutuksen osalta
vaihtelevat eri maissa, kannattaa ennen matkaan lähtöä selvittää, mitä vakuutuksia tarvitsee.
Ennen lähtöä on syytä ottaa selville myös rokotukset ja tarvittavien lääkkeiden saatavuus. Joihinkin paikkoihin voidaan
tarvita myös lääkärintodistus.
- Lisätietoa ulkomaille matkustavan sairausvakuutuksesta saa Kelasta
sekä kohdemaassa paikallisesta sairausvakuutuslaitoksesta. Kelan www-palvelusta saa tietoa myös Eurooppalaisesta sairaanhoitokortista.
http://www.kela.fi
- Vakuutuksista voi tiedustella vakuutusyhtiöistä.
- Tietoa matkailijan terveydestä (esim rokotukset) saa kansanterveyslaitoksesta tai terveyskeskuksesta.
http://www.ktl.fi
7. Mieti, miten järjestät asumisen ulkomailla
Ota selvää asumisvaihtoehdoista ulkomailla. Mikä on paikallinen vuokrataso? Järjestääkö oppilaitos tai työnantaja
majoituksen? Mitä vuokraan ja vuokrasopimukseen sisältyy?
8. Huolehdi muuttoon liittyvistä käytännön järjestelyistä
Kuinka hoidat kotimaan muuttojärjestelyt? Voitko ottaa lemmikkieläimesi mukaan oleskelusi ajaksi?
- Tietoa muuttopalveluja tarjoavista yrityksistä esim. Keltaisilta sivuilta.
http://www.keltaisetsivut.fi
- Lemmikkieläimen vientiä koskevista vaatimuksista saa tietoa kohdemaan lähetystöstä tai eläinlääkintäviranomaisilta. Lisätietoja lemmikkieläinten tuonnista tai viennistä ulkomaille saa myös Maa-ja metsätalousministeriöstä.
http://www.mmm.fi
9. Valmistaudu kohtamaan erilaisuutta ja sopeutumaan toisenlaiseen arkipäivään
Ulkomailla ollessasi joudut sopeutumaan uuteen kulttuuriin ja toisenlaisiin toimintamalleihin. Koti-ikävää lievittämään on
hyvä ottaa selvää, onko lähettyvillä muita suomalaisia, joiden kokemukset voivat olla hyödyksi omalla matkallasi.
- Suomi-Seura on maailmalla olevien, sinne lähtevien ja sieltä palaavien suomalaisten etu-, asiantuntija- ja
palvelujärjestö.
http://www.suomi-seura.fi
- Ulkosuomalaisparlamentti on maailmalla asuvien suomalaisten avoin yhteistyö- ja edunvalvontafoorumi.
http://www.usp.fi
- Ulkosuomalaisen Internet-pavelu on tapaamispaikka ulkosuomalaisille.
http://www.ulkosuomalainen.com
- Merimieskirkon tarkoituksena on tehdä kristillistä, sosiaalista, kulttuurillista ja diakonista työtä merenkulkijoiden ja ulkomailla olevien suomalaisten parissa ja toteuttaa kansainvälistä kristillistä työtä Suomen satamissa.
http://www.merimieskirkko.fi
10. Pidä mieli avoimena, terve järki mukana ja nauti matkastasi maailmalle
[Päivitetty 20.6.2005 | MN]
|
| |
|
|
|