 |
Tuleva konferenssitulkki Anna petrasi kielitaitoaan CIMOn matka-apurahan avustuksella
Opiskelin kevätlukukauden 2004 kielikurssilla Portugalissa, Coimbran yliopistossa. Olin valmistunut edellisenä syksynä filosofian maisteriksi Tampereen yliopistosta pääaineenani käännöstiede (saksa).
Kevätlukukauden 2002 olin viettänyt Erasmus-vaihdossa Porton yliopistossa, missä aloitin portugalin kielen opettelun aivan alkeista.
Kieli ja maa tuntuivat kiinnostavilta, lisäksi portugalin myötä aukeni ikkuna moneen muuhunkin maanosaan, puhutaanhan portugalia Euroopan lisäksi myös Brasiliassa, monessa Afrikan maassa sekä äskettäin itsenäistyneessä Itä-Timorissa, Aasiassa.
Ajattelin myös, että kääntäjän ja tulkin ammatissa jonkin hieman harvinaisemman kielen osaamisesta olisi hyötyä. Niinpä päätin yrittää päästä Portugaliin vielä uudelleen voidakseni jatkaa hyvin käynnistyneitä kieliopintojani.
Oma aktiivisuus valttia hakuprosessissa
Portugalin ulkoministeriön alaisen Camões-instituutin Internet-sivuja tutkiessani selvisi, että tarjolla on erilaisia apurahaohjelmia Portugalin kielen ja kulttuurin kursseille portugalilaisiin yliopistoihin sekä tutkimustyötä varten. Hakuprosessi lukuvuoden 2003–04 kieli- ja kulttuurikursseille käynnistyi alkuvuodesta 2003. Aluksi oli hieman epäselvää, miten ja mitä kautta haku toteutettaisiin, ja olinkin ensin yhteydessä CIMOon. Koska lähetin ensimmäisen yhteensä neljästä hakemuksestani (lisäksi kaksi postissa hukkunutta ja neljäs, lopultakin perille mennyt hakemus) CIMOn kautta, sain tervetulleen matka-apurahan ennen Portugaliin lähtöäni.
Lopulta ilmeni, että hakemus piti kuitenkin osoittaa suoraan Lissabonin Camões-instituutille.
Hakuvaiheessa oma aktiivisuuteni oli ehdoton edellytys sille, että mitään ylipäänsä tapahtui; ellen olisi itse perännyt tietoja asioista eri tahoilta, koko reissu olisi jäänyt toteutumatta. Vaikka apurahaohjelmasta ”Curso Anual de Língua e Cultura Portuguesas” myönnetään stipendejä koko lukuvuoden mittaisille kielikursseille, pyysin rahoitusta henkilökohtaisten ja työkuvioiden takia vain yhdelle lukukaudelle, ja sellaisena apuraha myönnettiinkin.
Kommuuni kotina
Helmikuun 2004 alussa lensin Suomesta Portugaliin.
Valitsin kohteeksi Coimbran yliopiston, sillä se oli netissä tekemieni etukäteisselvitysten perusteella Lissabonin lisäksi ainoa yliopisto, jossa oli tarjolla koko lukuvuoden mittainen intensiivikurssi portugalin kielessä ja kulttuurissa. Coimbran opetusohjelma vaikutti monipuoliselta ja kiinnostavalta, eikä Lissabonissa asuminen jostain syystä kiinnostanut.
Asuntoa minulle ei vielä ennen lähtöäni ollut järjestynyt, mutta olin ottanut yhteyttä sikäläiseen yliopistoon sekä yhteen tutuntuttuun, jonka luokse pääsinkin ensin asumaan. Parin päivän päästä yliopiston kurssitoimiston kautta löytyi ensimmäinen vuokrakämppä, jossa tosin viivyin vain muutaman viikon – asunto oli uskomattoman kylmä, ja kurssikavereiden avustuksella pääsin asumaan keskeisemmällä paikalla olleeseen, parempikuntoiseen yksityiseen kimppakämppään, jossa asui yhteensä yksitoista ihmistä viidestä eri maasta.
Kimppa-asumisessa on hyvät ja huonot puolensa. Itseltäni pahimmat biletysajat olivat jo taakse jäänyttä elämää, joten saman katon alla oleilu kymmenen juhlimisesta pitävän kämppiksen kanssa oli välillä melkoista hammastenkiristystä. Toisaalta taas joukosta löytyi aina seuraa monenlaiseen puuhaan, kokkasimme kansallisia ruokiamme koko porukalle ja muuta mukavaa. Kielen oppimisen kannalta huonoa oli se, että kansainvälisen kämpän asukkaista puolet oli Espanjasta ja vain yksi nuorukainen Portugalista. Kotioloissa portugalia siis kuuli varsin vähän, sitä vastoin espanjan kielen ymmärtämistaito koheni roimasti...
Ei soitellen sotaan -asenteella vaan nöyränä opintojen kimppuun
Kielikurssi oli jaettu kolmeen eri tasoon: perus-, keski- ja ylin taso. Kurssitoimiston kanssa sovin etukäteen sähköpostitse, että katsotaan paikan päällä, mihin ryhmään pujahdan mukaan. Kurssi oli pyörinyt jo yhden lukukauden, ja itse menin mukaan toisen lukukauden alussa, joten minun piti selvittää ensimmäisen lukukauden tapahtumat ja kerrata kieliasioita melko paljon itsekseni. Olisin itse sijoittanut itseni keskitason ryhmään, mutta järjestäjien mielestä ylin taso palveli paremmin tavoitteitani; sitä, että saisin liitettyä portugalin työkielteni joukkoon. Sovimme, että kokeilen, miltä ylimmän tason meno maistuu ja että tarvittaessa voin vaihtaa alemmalle tasolle.
Niin puhuminen, kirjoittaminen kuin luentojen seuraaminenkin aiheuttivat melkoisia hankaluuksia ennen kuin hiljalleen totuin toimimaan portugaliksi. Kahdessa vuodessa olin ehtinyt unohtaa melkoisesti siitä, mitä Portossa olin oppinut (enkä toki yhdessä lukukaudessa ihan huipulle vielä ollut ehtinytkään), ja kielitaitohan tunnetusti ruostuu, ellei kieltä käytä. Toisaalta myös motivaationi tehdä töitä kielen kanssa oli parempi, kun en lähtenyt soitellen sotaan.
Kieltä ja kulttuuria kaikilla aisteilla
Käänne parempaan tapahtui oleskeltuani maassa noin kaksi kuukautta. Pääsiäisloman jälkeen huomasin, että kykenin viestimään tyydyttävästi portugaliksi ja että ymmärsin hyvin, mitä luennoilla, tv-uutisissa ja muualla puhuttiin.
Otin tavakseni ostaa lähes päivittäin paikallisen sanomalehden ja viikoittain jonkin asialinjan aikakauslehden. Lehtiä lukemalla sana- ja idiomivarastot karttuivat, ja sain myös varsin kattavan peruskurssin portugalilaisten asioihin ja ilmiöihin. Kävin myös konserteissa, elokuvissa ja museoissa sekä tein retkiä lähelle ja vähän kauemmaskin. Ulkomailla ollessa onkin syytä imeä itseensä vierasta kieltä ja kulttuuria kaikilla aisteilla ja kaikkien kanavien kautta, sillä siihen ei kotipuolessa ole mahdollisuutta.
Takamatkalta voittajien joukkoon
Opetusta kielikurssilla oli kaikkiaan 18 viikkotuntia, aineet olivat portugalin kieli, lingvistiikka, kirjallisuus, nyky-Portugali (käytännössä historia ja yhteiskunta), taide ja maantiede. Opetuksen taso oli melko kirjavaa, esimerkiksi minulle tärkeimmän aineen, portugalin kielen, opettaja oli hyvin kokematon ja tunneilla tuhlautui paljon aikaa turhaan jutusteluun ahkeran opiskelun sijaan. Kyseisessä aineessa yllättävää oli sekin, että koko kurssin aikana opettaja ei korjannut mitään suullisia tuotoksiamme, mutta kurssin lopussa pidettiin suullinen koe, joka määräsi osan arvosanasta.
Hyödyllisimmät aineet olivat mielestäni historia ja maantiede, sillä ne tarjosivat hyvät perustyökalut portugalilaisen yhteiskunnan ymmärtämiseen. Kesäkuun alussa jokainen oppiaine tentittiin erikseen, paitsi joissakin teimme laajahkon kirjallisen työn tentin sijaan, mikä oli hyvin opettavaista. Oli mahtavaa huomata, että pystyi kirjoittamaan parinkymmenen sivun raportin portugaliksi, vieläpä niin, että siitä sai varsin hyvin selvää.
Vaikka lähdin kurssille takamatkalta muihin kurssilaisiin nähden, läpäisin kaikkien aineiden loppukokeet hyvin tai erinomaisin arvosanoin. ”Pessimisti ei pety koskaan”, kuuluu vanha sanonta, ja saatuani todistuksen kouraan olinkin hyvin tyytyväinen saavutuksiini epäiltyäni taitojani kurssin alussa.
Muodikasta "ammatillista lisäarvoa"
Portugali on avannut minulle uusia ovia, tuonut ammatillista lisäarvoa, kuten muodikas sanonta kuuluu. Opiskelen parhaillaan Helsingin yliopiston alaisuudessa toimivassa konferenssitulkkien erikoistumiskoulutuksessa, jolle haettiin sellaisten harvinaisempien kielten kuin kreikan, portugalin ja vuonna 2004 EU:hun liittyneiden maiden kielten taitajia täyttämään tulkkitarvetta EU-ympyröissä.
Jos ei ura Brysselin tulkkikuvioissa urkene, ainakin elämänpiirini on rikastunut valtavasti ja portugalista on minulle joka tapauksessa jossain muodossa työkieleksi.
Huikeaa, että kaikki sai alkunsa päähänpistosta eräänä kylmänä talvipäivänä neljä vuotta sitten, kun päätin lähteä Erasmus-vaihtoon jonnekin, missä en koskaan aiemmin ollut käynyt ja missä olisi lämpimämpää kuin Suomessa. Ajatus Portugalista lämpimänä etelän maana ei kylläkään aivan pidä paikkaansa, sillä missään en ole palellut niin paljon kuin sisällä portugalilaisessa talossa. Kunnon villapaita on siis syytä pakata laukkuun, mutta kun se puoli on kunnossa, on ilman muuta aika lähteä uusille urille.
Lähteminen kannattaa aina, semminkin kuin takaisinkin voi aina palata.
Anna Mäntynen
|
| |
|
|
|
Cimo.fi-verkkopalvelu