 |
Tuomo opiskeli lukuvuoden 2003-2004 Pietarin Valtiollisessa Polyteknillisessä Yliopistossa
Kesän 2003 loppupuolella CIMOsta ilmoitettiin minulle, että olin saanut Venäjän valtion stipendin hakemaani opiskelupaikkaan. Näin palkittiin pitkä odotus, ja oli aika laittaa viisumianomus vetämään matkaani varten. Eihän lähtö viivästynyt kuin puolitoista kuukautta, mutta mikä tärkeintä, Pietari odotti. Samaan kouluun oli matkalla kohtalotoverini, tyttö omasta yliopistostani. Lähtö tapahtui yhtä matkaa junalla, mikä sinänsä oli hyvä asia - turvaa ja tukea ensimetreillä molemmille.
Kaksin byrokratian tuulimyllyjä vastaan
Vaihto-oppilaskaverini kanssa muodostimme hyvän parin, joka taisteli byrokratian tuulimyllyjä vastaan. Valitettavasti voitot jäivät kovin pieniksi. Lisäksi hänen paikalliset kontaktinsa auttoivat meitä pääsemään alkuun paperisodassa. Paikallisen kulttuurin ja erityisesti toimistokäyttäytymisen koodien hallitseminen ja virtaviivainen käyttäminen oli valttia näiden kontaktien puolelta.
Kun iso pyörä on kerran saatu pyörähtämään, ei se heti pysähdy. Käytännössä kuitenkin hoidimme suurimman osan asioista aivan itse. Valitettavasti noihin aikoihin venäjänkielen taitoni oli vähintään surkea, joten pääasiallinen roolini oli kompata taustalla ja antaa hyviä neuvoja. Yhdessä kuitenkin saimme junailtua viralliset ja epäviralliset asiat parhain päin.
Asioiden hoitaminen varsinaista palloittelua
Kun Pietarin Valtiollisen Polyteknillisen Yliopiston kansainvälisen osaston vastuuhenkilö oli saanut pinon valokuvia meistä ja lopettanut paikallisten vakuutustensa pakkomyymisen - huomattuaan sen turhaksi - oli aika lähteä kierrokselle omalle laitokselle. Paikat löytyivät ja kanslistien kanssa sovittiin useita tapaamisia seuraaviksi päiviksi.
Valitettavasti tapaamisissa usein kuuli syvällisen keskustelun loppupuolella, että joku toinen on vastuussa kyseisistä asioista ja näin ollen oli ajanhukkaa jatkaa hedelmättömiä keskusteluita - pitkiä käytäviä, turhaa juoksutusta ja merkityksettömiä tapaamisia. Pinnaa kyllä tarvittiin ja uskoa paremmasta tulevasta.
Viimein oikeiden henkilöiden löydyttyä täytettiin viralliset leimalappuset, ja koulun viisumiosaston töykeät tädit ottivat pakollisen rekisteröinnin hoitaakseen. Tämäkin tapahtui tosin pitkän jonotuksen jälkeen. Ei asioita voi tietenkään tehdä liian yksinkertaisella tavalla. Kaikki vie paljon aikaa, ja on iso saavutus saada edes yksi asia hoidettua päivän aikana. Tyydyttävä lopputulos kuitenkin saavutettiin viivästyksistä huolimatta.
Tutor-toiminnasta olisi ollut kyllä enemmän iloa kuin siitä epäselvästä kampusalueen kartasta ja muka-tärkeiden huoneiden numeroista.
Alkuun opiskeluissa liki ummikkona
Omaksi vastaavaksi professorikseni osoitettiin mukava maailmalla matkustanut herrasmies. Hän oli ollut jopa vaihto-oppilaana Suomessa 70-luvulla ja harjoittanut paljon yhteistyötä opetusrintamalla niin Suomessa kuin kaukomaillakin. Proffani selvästi ymmärsi sen mitä monen muun oli vaikea käsittää: minkälaista on opiskella ulkomaalaisena vieraassa maassa heikolla kelitaidolla.
Eittämätön tosiseikka oli, että minun piti panostaa aluksi kielen oppimiseen ja vasta myöhemmin oman alani opintoihin. Hyvä näin, sillä luennot, joista ei ymmärrä yhtikäs mitään, ovat todella raskaita kuunnella, varsinkin kun niitä sattuu olemaan koko päivän ohjelmaksi.
Varsin erilaista opiskelua: painia ja liitupölyä
Opiskelu yliopistossa osoittautui, odotusten mukaisesti, hieman erilaiseksi kuin kotopuolessa. Ryhmät olivat pieniä ja oppilaat nuoria. Pahimmillaan pojat painiskelivat luokassa kunnes luennoitsija ojensi heitä. Ylempien kurssien oppilaat olivat onneksi aikuismaisempia, mikä ei sinänsä ole kovin suuri yllätys.
Luennoilla käytettiin ahkerasti liitutaulua, ja välillä luennoitsija saneli suoraan muistiinpanoihin kirjoitettavaa tekstiä liitupölystä yskähdellen. Koulun kirjastosta sai lainattua kurssimateriaalin sisältäviä opuksia, kunhan oli hankkinut opiskelijakorttinsa ja siihen kirjaston lainausoikeudet. Kyseiset oppikirjat olivat pääosin museotavaraa, mutta sisällöltään vastasivat aivan nykyaikaisia.
Äitihahmon intensiivisessä venäjänopissa
Teknillisen alan opiskelijana olin onnekas, koska opiskelussa tarvittava kieli toistaa itseään niin paljon. Silti minulla kesti hyvä tovi ennen kuin opin opiskeluun tarvittavan perussanaston. Lisäksi onnistuimme kohtalotoverini kanssa järjestämään itsellemme omien opintojemme lisäksi venäjän kielen opetusta. Sitä piti ainoastaan pyytämällä pyytää - ja kauniisti pyysimmekin.
Lopputuloksena oli kahden hengen tehoryhmä ja teho-opetusta kahdeksan tuntia viikossa vapaa-aikana järjestettyine ekskursioineen. Kaupanpäälisiksi venäjän opettaja oli meille äiti-hahmo, joka huolehti asioistamme syömisestä kavereihin. Tämä ei ole aivan tavatonta, varsinkaan kun on kyse pienestä ryhmästä. Usein nämä äitihahmot hallitsevat myös peruslääkityksen jalon taidon ja ovat valmiita vastaamaan kysymyksiisi iltamyöhällä mukaan lukien vapaapäivät.
Kielen opetus alkoi tuottaa tulosta tasaiseen tahtiin, ja käytäntöä pääsi kokeilemaan asuntolan käytävillä ja koulussa uusien tuttavuuksien kanssa. Valitettavasti asuntoloissa majailee myös paljon englantia puhuvia opiskelijoita, ja myös moni venäläinen mielellään harjoittaa ja kokeilee omaa vieraan kielen taitoaan. Kieliasiassa on vain parempi olla itsepäinen ja parhaansa mukaan käyttää edes sitä vähäistä taitoa mikä jo on saavutettu. En löytänyt mitään oikotietä onneen tässä asiassa - jos muuten löydät niin kerro minullekin - mutta ahkerat ponnistukset palkittiin.
Kieli on hanskattava
Venäjä on sellainen maa, jossa on pakko puhua paikallisten kieltä. Kaupan muriseva babushka tai muodikkaan tylsistyneen näköinen, kynsiään viilaileva hempukka ei varmasti ymmärrä tilaustasi tiskin takaa, jos et toimita sitä hänen tuntemalla kielellään. Joskus tietysti saattaisi olla parempi, ettei ymmärtäisi niitä silmiä pyöritellessä takaisin lauottuja tiuskaisuja...
Tietysti on myös helpompaa saada keskusteluihin enemmän syvyyttä ja sisältöä vahvemman kielitaidon kielellä, mutta sitä voi kysyä itseltään minne päin on tullut lähdettyä vaihtoon ja mitä tekemään. Ratkaiskoon kukin itse miten haluaa toimia. Eikö jokainen kuitenkin kanna vastuun itsestään?
Paikalliset ystävät avaavat tien venäläisen kulttuurin ystävälliseen ytimeen...
Venäläisen kulttuurin parhaan, ystävällisen ja lämpimän, puolen voi löytää kunnolla vasta paikallisten ystävien kautta. Venäläisen huolehtivaisuus ja vieraanvaraisuus yllättävät suomalaisen kerta toisensa jälkeen.
Kun olet kadulla, etkä tiedä jotain, kysy vastaantulijalta. Sama pätee myös opiskeluissa. Älä kuitenkaan erehdy kysymään "kiireiseltä" toimistovirkailijalta, sillä parempi ja ystävällisempi tietolähde on kanssa-asiakas.
...byrokratiaa ei kuitenkaan voi välttää
Byrokratiassa on kyse monen henkilön kohdalla nimenomaan kratiasta. Usein myös kuulee, ettei tehtävä/ongelma ole minun asiani hoitaa. Papereita pyöriteltäessä elämä saattaa pahimmillaan muuttua infernaaliseksi.
Muun muassa olen odottanut todistusta aineopinnoistani tätä tekstiä kirjoittaessani n. 4kk, enkä usko postiluukun kolahtamiseen lähiaikoina. Ikävimmillään asiat eivät yksinkertaisesti järjesty edes lahjojen avulla, mikä on sinänsä harvinaista. Vai onko kyseessä liian kehnot sellaiset?
Muista muistaa tyttöja lahjoin
Nyrkkisääntönä on hyvä muistaa asioida hymyssä suin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa aina kun mahdollista, jos ei välttämättä halua tehdä elämästään yhtään hankalampaa kuin se jo on vieraalla maalla.
Kulttuuriero on yllättävän suuri monissa arkipäiväisissä tavoissa: pojan on syytä muistaa tyttöjen merkkipäiviä pienillä lahjoilla, annettava kukkasia kaikille - ei ainoastaan mielitylleen, tytön elämää puolestaan helpottaa kaunis hymy, lahjoja on kaikkien annettava kaikille - edes pieniä, paikalliset neidit eivät kättele kuin aivan virallisissa tilanteissa, juhlien järjestäjä kerää vierailta rahaa ja sitten yhdessä ostetaan ne tarjoilut jne.
Venäjä - kulttuuri, jota ei järjellä ja logiikalla voi analysoida
On syytä ymmärtää se tosiseikka, että Venäjä on mahdollisuuksien maa, mutta samaan aikaan villi itä. Silmät auki näkee paremmin, ja maalaisjärjessä piilee evoluution salaisuus. Älä hukkaa tilaisuuttasi vaan uskalla rakastua tuntemattomaan - kulttuuriin, jota ei järjellä ja logiikalla voi analysoida. Mitä enemmän luulet ymmärtäväsi, sitä yllättyneempänä tajuat olevasi venäjäntuntemuksen lähtöruudussa. Niin paljon on vettä Nevassa virrannut ja virtaa jatkossakin...
Voit aina lähteä Venäjältä, mutta se ei koskaan lähde sinusta.
Tuomo Karhulahti
>> Lue lisää vaihto-opiskelusta
>> Takaisin
[Lisätty 5.1.2005 | JHA]
|
| |
|
|
|
Cimo.fi-verkkopalvelu