på svenska •  
Pienennä kirjasinkokoa Suurenna kirjasinkokoa

   HAKU
   
   Hakuohjeet
 
[ Etusivu: Kokemuksia maailmalta | Edessä vaihto-oppilasvuosi Espanjassa ]
 

Edessä vaihto-oppilasvuosi Espanjassa

 

Kiinnostus lähteä opiskelemaan vuodeksi ulkomaille syntyi jo monta vuotta sitten; varsinainen päätös lähtemisestä tapahtui ihan tammikuun alussa, ja sitten varasinkin vaihto-oppilasvuoteni matkan EF-järjestöltä.

Ensin minut kutsuttiin haastatteluun, jossa lähtemiseni varmistettiin, ja minulta kysyttiin perheestäni ja yleisesti tietoa minusta ja kiinnostuksistani. Tietoa kerättiin, jotta minulle saataisiin sellainen isäntäperhe, jonka kanssa tulisin mahdollisimman hyvin toimeen.

Valmisteluihin liittyy monenlaista paperisotaa ja odottelua

Sen jälkeen kun minut oli hyväksytty ohjelmaan, seuraavat kolme kuukautta olivat aika moista sähläystä ja papereiden täyttämistä. Ensimmäiseksi oli hankittava terveystodistus, vanhat koulutodistukset ja lausunnot opettajiltani, minkä jälkeen postitin ne EF:lle. Paperini lähtivät myöhemmin Madridiin, ja siellä käynnistyi isäntäperheen ja koulun etsintä minua varten.

Koska Espanja on EF:n kirjoissa ns. uusi maa, johon ei vaihto-oppilaita ole ennen lähetetty, espanjalaiset perheet tekevät päätöksen vaihto-oppilaan ottamisesta varsin myöhään. En ole vieläkään saanut tietoja perheestäni tai siitä, minne päin Espanjaa minut aiotaan sijoittaa.

Tähän mennessä tiedossani on vain se, että kaikki Espanjaan lähtevät vaihto-oppilaat sijoitetaan todennäköisimmin pikkukaupunkeihin, sillä isot kaupungit ovat jo koulujensa puolesta niin täynnä paikallisia oppilaita, ettei sinne mahdu enää vaihto-oppilaita. Poikkeuksiakin toki löytyy.

Lähtövalmisteluja olen jo joutunut tekemään paljon, lähinnä omassa koulussani ja työpaikoissani. Koulussa olen keskustellut mm. siitä, kuinka etälukion käyminen Espanjassa vaikuttaa koulunkäyntiini täällä, kursseihin yms. Olen myös anonut koulun rehtorilta, että hän säilyttäisi lukiopaikkani lukiossa, jonne palaan syksyllä 2004.

Teen koulun ohessa kahta työtä, jotka joudun myös jättämään. Olen keskustellut molempien työnantajien kanssa eropapereiden laatimisajankohdasta ja mahdollisesta palaamisajankohdasta. Mikään ei tietenkään ole vielä varmistunut.

Lähtöhetken lähestyessä jännitys kasvaa

EF on kuukausittain lähettänyt minulle kuukausikirjeitä, joissa on lisäinfoa Espanjasta, sen kulttuurista ja tavoista, jotta kulttuurishokki sinne saapuessani ei olisi niin suuri. Espanjaan minut sai lähtemään nimenomaan uusi kieli, josta on varmasti hyötyä tulevaisuutta ajatellen, uudet kokemukset ja ennen kaikkea kansainväliset ystävät.

Mitä lähemmäs lähteminen tulee, sitä enemmän totta kai jännittää... Olin EF:n infotilaisuudessa toukokuussa. Siellä haastateltiin mm. juuri maailmalta palanneita vaihto-oppilaita. niin USA:sta, Kanadasta kuin Euroopastakin. Suurin osa antoi enemmän varmuutta lähtemiseen, ja kokemukset olivat lähes jokaisen osalta erittäin positiivisia ja hauskoja.

Alku aina hankalaa: paljon on joutunut papereita täyttämään, mutta nyt paperityöt on suurimmalta osin tehty. Nyt vain odottelen kirjettä, jossa kerrotaan minulle löytyneen isäntäperhe, ja lisäinfoa varsinaisesta lähtemisestä syksyn alussa.

kesäkuussa 2003 Jenna Heinonen

Tiedot tarkentuvat - Valencia odottaa

Nyt olen viimein saanut tiedot perheestäni. EF:ltä soitettiin ja kerrottiin, että he olivat löytäneet minusta kiinnostuneen perheen. Perhe asuu Valenciassa, aivan Espanjan länsirannikolla, joten voitte arvata että yllätykseni oli suuri, kun en päätynytkään aivan pieneen pikkukaupunkiin vaan päinvastoin melko suureen paikkaan.

Isäntäperheessäni on yksinhuoltajaäiti, jolla on 20-vuotias kotona asuva poika. Minun lisäkseni perheeseen tulee Annika-niminen vaihto-oppilas Saksasta, joten jännitys on tuplaantunut moninkertaisesti nyt, kun lähtöön on alle kuukausi aikaa.

Minulle kerrottiin, että isäntäperheeni äiti on opettaja ja että he asuvat aivan rannan tuntumassa. Myös kaupunki, kahvilat ja ostoskeskukset ovat aivan vieressä. Kuulin myös, että Valencia on espanjan kohteista yksi ihanteellisimmista, ainakin ilmaston suhteen. Ympärivuotinen lämmin ilmasto ei kai ole kenellekään huono uutinen?

Saan tarkemmat tiedot perheestäni ja koulustani aivan lähiaikoina. Seuraavan kerran kuulette varmaan minusta ensimmäisten Espanjan viikkojeni jälkeen, kun olen asettunut asumaan Valencian hiekkarannikolle.

13.8.2003 Jenna Heinonen

>> Lue Jennan kokemuksista Espanjassa

>> Lue lisää vaihto-oppilaaksi lähtemisestä