 |
Annaliinan piti alunperin lähteä Ruotsiin viideksi kuukaudeksi, mutta alun koti-ikävän jälkeen hän huomasi länsinaapurin olevan niin kotoisa paikka, että on viihtynyt siellä jo melkein neljä vuotta.
Tiesitkö, että niin kovin tutun ja arkisen tuntuinen länsinaapurimme on mukava maa muutenkin kuin vain risteilylaivojen kääntöpaikkana? Västeråsissa opiskelijavaihdossa viettämäni viisi kuukautta todistivat, että Ruotsiin on hyvä mennä, siellä on hyvä olla ja sinne on mukava palata. Tätä kirjoittaessa olen ensimmäisen vaihtojaksoni jälkeen viettänyt reilut kolme ja puoli vuotta Västeråsissa. Ei siis ole lainkaan turhaa puhua Ruotsiin lähtemisestäni hieman dramaattiseen sävyyn koko elämäni suunnan muuttaneena kokemuksena.
Tuumasta toimeen
Ensikontaktini Ruotsiin tapahtui joskus vähän reilun polvenkorkuisena, suomalaiskansalliseen tapaan, Itämerta halkovalta risteilyalukselta Värtanin satamaan saapuessa. Tuon kesäisen reissun jälkeen matkoja tänne läntiseen naapuriin tuli tehtyä monen monta, mutta niiden jälkeenkin saatoin todeta tuntemukseni ruotsalaisista ja Ruotsista olevan suhteellisen pinnallinen.
Lukion päätyttyä aloitin liiketalouden amk-opinnot kotikaupungissani Jyväskylässä. Liekö syynä olleet vanhat ja liian tutuilta tuntuvat kuviot, mutta pian opiskelujen aloittamisen jälkeen alkoi mielessä kihistä ajatus opiskelijaelämän piristämisestä vaihtoon lähtemällä.
Ns. pitkän saksan lukeneena olin alun perin suuntaamassa saksankieliseen Eurooppaan, mutta silmiini osunut, edellisenä vuonna Västeråsissa olleen opiskelijakollegan vaihtoraportti muutti kaiken. Paperit sisään – ja ylimmäisenä vaihtotoivomuskohteista luki: Ruotsi, Västerås, Mälardalens högskola. Toiveeni tuli toteen ja tammikuussa 2001 nousin jälleen sinivalkoisin värein koristeltuun risteilyalukseen matkalaukut (tai oikeastaan vanhempieni auton takakontti) pullottaen. Seikkailu sai alkaa!
Odottamatonta eksotiikkaa
Ja seikkailusta voi hyvinkin puhua. Tiedän, että Ruotsi ei kuulosta suomalaisiin korviin kovinkaan eksoottiselta. Siltä se kuitenkin vähän ajan jälkeen alkoi tuntua. Voisin jopa väittää, että ne pienet kulttuurilliset erot joita päällepäin katsoen maidemme välillä on, ovat todellisuudessa huomattavan paljon suuremmat kuin olisi voinut kuvitella.
Viiteen opiskelijavaihtokuukauteeni mahtui opintojen lisäksi aimo määrä kulttuuriin tutustumista ja reissaamista maan sisällä sekä ennen kaikkea rutkasti sosiaalista elämää, joka olomuodoltaan poikkesi jonkin verran Suomessa kokemastani. Vaihtoaikojen tuttavapiiristäni löytyi kansainvälistä kirjavuutta, niin espanjalaisia, kanadalaisia, puolalaisia, tanskalaisia, kuin hollantilaisiakin. Sosiaalistumisprosessi oli vaihto-opiskelijapiireissä kovin mutkaton ja takataskustani löytyy vielä viisi vuotta vaihdon jälkeen puolenkymmentä osoitetta ympäri maailmaa, joihin olen aina tervetullut.
Hieman työläämmäksi koin paikallisiin tutustumisen, ruotsalaiset kun tuntuivat tutustumisen suhteen olevan ihan yhtä ”jäykkää” kansaa kuin me suomalaisetkin, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Näiden poikkeusten joukossa oli myös se miehenalku, joka eräänä vuoden 2001 maaliskuisena iltana vei sydämeni ja pitää sitä yhä huomassaan. Kesän korvalla palasin takaisin Suomeen, mutta olin jo menetettyä naista. Ruotsi ja ruotsalainen rakkaani olivat jättäneet minuun lähtemättömän vaikutuksen.
Paluu Ruotsiin
Velvollisuudentunto piti minut Suomessa vielä reilun vuoden verran; tein tutkintoni pikavauhdilla loppuun saadakseni elokuussa 2002 palata takaisin Västeråsiin. Rakkauden palon lisäksi olin yhä opiskeluintoa täynnä ja hakeuduinkin siksi jatkamaan opiskeluja Mälardalenin korkeakoulussa. Liiketalous oli siltä erää mielessäni menneen talven lumia, uudet aineet kiinnostivat, mutta sitä ennen piti saada ruotsin kielen taitoa vahvistettua.
Opiskelin syksyn ainoastaan kieltä ja humanistisen laitoksen opinto-ohjaaja sijoitti minut ystävällismielisesti ainoastaan ruotsalaisten kansoittamalle kurssille –tehokasta shokkihoitoa, olinhan tähän saakka opiskellut enimmäkseen englanniksi. Kurssi teki tehtävänsä ja marraskuussa vaihtui käyttökieleni niin ruotsalaisten kavereiden kuin poikaystävänkin kanssa englannista ruotsiksi. Armaani oli tosin jo ensi kuukausista lähtien, oivallettuaan että Suomessa luetaan ruotsia, kommunikoinut suuntaani vain äidinkielellään, joten viestintämme oli ollut sekakielistä pidemmän aikaa.
Yleisesti tosin voin todeta, että Suomesta saatu lukiopohja on varsin hyvä avittamaan kielen kanssa ensi alkuun ja vähän pidemmällekin, etenkin mitä ymmärtämiseen tulee. Miinuspuolelta löytyy oikeastaan vain se, että kotimaassa opetettava suomen kieli on enimmäkseen suomenruotsia, joten ensikontakti esim. småländskaan tai skånskaan oli ainakin omalla kohdallani hätkähdyttävä kokemus. Vanhaa rakkauttani englannin kieleen ylläpidin kevätlukukauden verran sitä opiskellen sillä haaveissani siintivät jo pääaineopinnot sekä maisterintutkinnon suorittaminen englannista, kunnes seuraavan vuoden opintokatalogi muutti suunnitelmiani.
Tradenomista maisteriksi
Tarjolla seuraavana lukuvuonna oli maisterinkoulutus, jossa pääaineena oli Kulttuurienvälinen viestintä! Tuskin olisin itsekään voinut paremmin kuvata aihealuetta, johon kiinnostukseni kohdistui. Eli ei kuin vain hakemaan. Voidakseni hakea kyseiseen vuoden pituiseen koulutukseen tarvitsin lausunnon siitä, että Suomessa suorittamani tradenomintutkinto hyväksyttäisiin myös täällä.
Apua löytyi korkeakouluasioihin erikoistuneelta viranomaislaitokselta nimeltä Högskoleverket, jonka sisällä erityinen yksikkö arvioi ulkomaisissa oppilaitoksissa suoritettuja tutkintoja. Lähetin suomalaiset todistukseni sinne ja muutaman viikon kuluttua sain paluupostissa virallisen oloisen paperin, jonka mukaan 147 silloisen opintoviikon laajuinen tutkintoni vastaa ruotsalaista liiketalouden kandidaatintutkintoa. Siinä hieman miettimistä suomalaisille yliopistoille jotka tuskin olisivat lukeneet papereistani hyväksi pariakymmentä opintoviikkoa enempää… Elokuussa aloitin opinnot uudessa koulutusohjelmassa ja keväällä sain kouraani maisterin paperit. Polkuni kyseiseen tutkintoon on ollut mutkia ja kiertoteitä täynnä, mutta samalla myös kovin antoisa.
Tuolloin kuvittelin että korkeakouluopintoni alkavat pikku hiljaa olla päättymässä, olihan pakaasissani nyt jo reilut 200 opintoviikkoa. Mutta toisin kävi, gradunteko oli poikinut minulle kontaktin korkeakoulun Suomen kielen ja kulttuurin keskukseen, joka sittemmin johti myös ensimmäiseen työpaikkaani Ruotsissa, ensin hallintoneuvoston palkkaamana tutkimuksen tekijänä ja sittemmin korkeakoululle. Töiden ohella olen pikku hiljaa lukenut suomea saadakseni pätevyyden opettaa sitä yliopisto-/korkeakoulutasolla täällä Ruotsissa. Kuluvan kevään 2006 olen ensimmäistä kertaa, lähes 7 vuotta lukion jälkeen, opiskelematta, mutta tulevaisuudenhaaveissani häämöttävät jo jatko-opinnot ja tohtorin hattu.
Kaksi kotimaata
Ruotsissa viettämäni aika on nyt venähtänyt jo melkein neljän vuoden mittaiseksi. Ensimmäistä kokonaista vuotta leimasi jonkinasteinen koti-ikävä, jota lievitin tiheillä visiiteillä Suomeen. Yhden kesän vietin vielä kotimaassa kesätöissä, mutta sain pian huomata että ikävä alkoi kalvaa länsinaapurin suuntaan. Elämän painopiste alkoi henkisestikin seurustelun, ystävien, opintojen ja sittemmin töiden myötä siirtyä enemmän ja enemmän Ruotsiin. Tätä nykyä on mukavaa todeta, että elämä on pikku hiljaa asettunut uomilleen. Minulla on kaksi kotimaata, jotka kaikeksi onneksi sijaitsevat vielä vajaan tunnin lentomatkan päässä toisistaan. Aika saa näyttää, mihin asetun lopullisesti, kuka tietää vaikka jättäisin Skandinavian pölyt vielä taakseni ja lähtisin kokeilemaan elämää jossain muualla.
Annaliina Leppänen
[Lisätty: 24.3.2006 | MN]
|
| |
|
|
|
Cimo.fi-verkkopalvelu