Kuva: Nauska
Harjoittelu ulkomailla
Harjoittelussa työskennellään opintoihin liittyvissä työtehtävissä ja kokeillaan opitun soveltamista käytäntöön. Harjoittelujakson aikana voit myös selvittää, missä olet hyvä ja millainen työ sopisi sinulle parhaiten.
Kansainvälisessä harjoittelussa parannat osaamisen lisäksi kielitaitoasi ja kulttuurituntemustasi. Harjoitteluaikana saadut kontaktit ja työkokemus ovat tärkeitä myöhemmin kun siirryt opinnoista työelämään.
Mahdollisuudet päästä harjoittelijaksi ovat paremmat, jos on jo jonkin verran työkokemusta esimerkiksi kesätöistä tai osa-aikatyöstä opintojen ohella. Aiempi työkokemus voi osoittaa työnantajalle aktiivisuutta, yhteistyötaitoja ja asiakaspalveluhenkisyyttä, vaikka se ei olisikaan karttunut oman alan töistä. Joissakin harjoitteluohjelmissa jopa suositaan valinnoissa hakijoita, joilla ei ole vielä oman opintoalan työkokemusta.