Peruskoululaiset

Kansainvälistyminen kuuluu kaikille! Voit hakea oppilasvaihtoon, leireille tai kielikursseille.

Lue lisää>>

Lukiolaiset ja ammattiin opiskelevat

Vaihto-oppilaaksi Japaniin vai vapaaehtoiseksi Islantiin? Mikä on sinun juttusi?

Lue lisää>>

Korkeakouluopiskelijat

Suomalaisia opiskelijoita lähtee ulkomaille vaihtoon enemmän kuin koskaan aiemmin. Entä jos sinäkin lähtisit?

Lue lisää>>

Mahdollisuuteni kun en opiskele

Etsitkö omaa alaasi tai oletko vastavalmistunut? Valitse sinulle sopivin tapa kansainvälistyä!

Lue lisää>>

Vapaaehtoistyö ja työleirit

Kansainvälisessä vapaaehtoistyössä pääset työskentelemään jonkun yleishyödyllisen yhteisön hyväksi. Vapaaehtoistyötä tehdään mm. orpokodeissa, kouluissa, luonnonpuistoissa ja kehitysyhteistyöhankkeissa eri puolilla maailmaa.

Vapaaehtoiseksi voi lähteä erilaisten järjestöjen kautta. Tarjolla on muutaman viikon työleirejä ja useamman kuukauden kestäviä vapaaehtoistyön jaksoja.

Työleirille osallistuminen on hyvä tapa hankkia kansainvälistä kokemusta ja tehdä vapaaehtoistyötä esimerkiksi loman aikana, sillä leirejä järjestetään pääsääntöisesti kesäisin. Useamman kuukauden kestävä vapaaehtoistyö puolestaan tarjoaa mahdollisuuden syvempään kulttuurien väliseen oppimiskokemukseen.

Kuka voi lähteä?

Vapaaehtoisen alaikäraja on yleensä 18 vuotta, tosin 16–17 -vuotiaat voivat hakea joihinkin paikkoihin.

Vapaaehtoiselta ei useinkaan vaadita erityistä koulutusta eikä paikallisen kielen taitoa, esimerkiksi työleirien kieli on lähes aina englanti. Vapaaehtoistyöntekijältä edellytetään kuitenkin sopeutumiskykyä, avoimuutta ja yhteistyötaitoja. Pitkäkestoinen vapaaehtoistyö edellyttää myös vahvaa motivaatiota ja sitoutumista.

Miten mukaan?

Voit lähteä vapaaehtoiseksi erilaisten ohjelmien kautta. Ohjelmista peritään osallistumismaksu. Lisäksi lähtijä maksaa itse matkat ja vakuutukset.

Työtä vastaan vapaaehtoinen saa majoituksen ja ruoan sekä mahdollisesti pienen taskurahan. Hakuajat vaihtelevat ohjelmittain.

Lisätietoa kohteista, maksuista ja hakemisesta saat vapaaehtoistyöpaikkojen järjestäjiltä.

Vapaaehtoistyöohjelmat

OhjelmaKenelleMitäMinne
Eurooppalainen vapaaehtoispalvelu (EVS)
18-30-vuotiaille, jotka eivät opiskele. Joitain paikkoja 16-17-vuotiaille.2-12 kk kestäviä vapaaehtoisjaksoja. Osallistujalle maksuton.Ensisijaisesti Eurooppaan, Venäjälle, Välimeren tai Balkanin maihin. Mukana on myös Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maita.
Kepan Etelän vapaaehtoisohjelma ETVO Alaikäraja 22 vuotta.Pitkäkestoista vapaaehtoistyötä 6-12 kk. Osallistumismaksu.Aasiaan, Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan.
MaailmanvaihtoPääasiassa 18-30+–vuotiaille.Pitkäkestoista vapaaehtoistyötä 6-12 kk. Osallistumismaksu.Aasiaan, Oseaniaan, Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan sekä Eurooppaan.
Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry (KVT)Alaikäraja 18 vuotta. Pitkäkestoista vapaaehtoistyötä 3-12 kk. Työleirit 12-30 päivää. Jäsenmaksu ja välitysmaksu.Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan ja Australiaan sekä Aasiaan, Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan.
Allianssin Nuorisovaihdon vapaaehtoistyö Alaikäraja 16 vuotta.1-12 kk kestäviä vapaaehtoisjaksoja. Työleirit 2-3 viikkoa. Ohjelmamaksu ja mahdollinen lisämaksu.Aasiaan, Afrikkaan, Etelä-Amerikkaan ja Eurooppaan.