Henrille avautui mahdollisuus lähteä vapaaehtoiseksi Rautjärveltä Espanjaan 19-vuotiaana. Hän tarttui haasteeseen, ja kotiin palasi muuttunut mies. Ihan helppoa se ei ollut, ja töitä piti tehdä, mutta kokemus oli kaiken vaivan arvoista.

Vapaaehtoistyöhön lähtemiseen idea syntyi ollessani loppusyksystä 2012 iltatöissäni Rautjärven kunnan nuorisotiloilla. Meille oli tulossa espanjalainen poika suorittamaan EVS-vapaaehtoispalvelua nuorisotoimeen, ja siinä syntyi sitten pomoni kanssa idea, että mitä jos minä lähtisin sinne hänet lähettäneelle järjestölle vaihdokiksi.

Tämä sopi espanjalaiselle partnerillemme. Oleskeluni ajankohdaksi sovittiin elo-joulukuu 2013. Keväällä väsäsimme hakemuksia, sitten seurasi pitkä odotus, joka palkittiin juhannuksen aatonaattona tiedolla hyväksytystä hankkeesta! Olin iloinen, pompin tasajalkaa ilmaan tiedon saatuani. Kiire alkoi kuitenkin tulla, sillä muuttoon oli aikaa 5 viikkoa.

Vapaaehtoistyöpalvelupaikkani oli siis pieni Numancia de la Sagran kylä Toledon kaupungin liepeillä Keski-Espanjassa Proyecto Kieu -nimiselle kulttuuripainotteiselle kansalaisjärjestölle, jonka aktivoi nuorisoa erilaisten tapahtumien ja hankkeiden avulla. Heinäkuun puolessa välissä pidimme projektin valmistelutapaamisen Espanjassa, jossa tutustuin tuleviin työkavereihin, nuoriin sekä paikkoihin. Pääpomo Maria pelotteli, etten saa levätä hetkeäkään elokuussa, kun heillä on niin paljon aktiviteettejä luvassa.

Heti tositoimiin

Elokuun 1. päivänä lähdin matkaan. Junassa oli sähkövikoja ja meinasin myöhästyä lennolta, mutta yöllä pääsin turvallisesti kohteeseen. Minua odotettiin jo kovasti saapuvaksi. Majoituin alun perin Venezuelasta kotoisin olevassa isäntäperheessä, johon kuului vanhemmat, 18-vuotias poika, 17-vuotias tyttö ja kaksi koiraa. Minulla oli oma huone ja osallistuin kotitöihin aina kun kerkesin. Perhe oli todella iloinen, että pääsin heille asumaan: he tekivät parhaansa, että viihdyn.

Melkein heti saavuttuani aloitin työt nuorten kansainvälisen ryhmätapaamisen sekä sen valmistelutapaamisen järjestelyillä, joka tapahtui elokuun lopulla. Lähettelin monia sähköposteja, osallistuin tapaamisiin nuorten kanssa ja tein suunniteluja yhdessä pomojen kanssa.

Kymmenen päivää kestäneeseen Youth in Action -ryhmätapaamiseen osallistui yhteensä n. 70 nuorta Espanjasta, Venäjältä, Marokosta, Romaniasta ja Italiasta. Tapaamisen aiheena oli kierrätys ja ympäristönsuojelu sekä kohdemaan kulttuuri. He osallistuivat pääasiassa aamupäivisin ekologisiin työpajoihin ja iltapäivisin ohjelmassa oli liikunta- tai kulttuuriaktiviteettejä. Teimme myös päiväretket Madridiin ja Toledoon. Minun roolini oli vaihdon johtotehtävissä avustaminen, ja hyvä englanninkielen taitoni oli hyödyksi monella tapaa. Päivät olivat todella täysiä ja sain juosta paikasta toiseen, mutta kokemus oli ainutlaatuinen ja ulkomaalaiset vieraamme kaikki kiittivät minua hyvästä työpanoksesta ennen lähtöään.

Ensimmäisenä viikonloppunani Espanjassa pääsin osallistumaan todella harvinaislaatuiseen tapahtumaan, nimittäin isäntäperheeni vanhempien häihin, jotka järjestettiin pienen sisämaajärven rannalla.
Syyskuussa kuvioihin saapui mukaan itävaltalainen työparini Ambra, joka majoittui toisessa isäntäperheessä, mutta samassa pienkerrostalossa. Hänen kanssaan tulimme alusta lähtien hyvin toimeen, aloitimme heti yhdessä kuntoilun ja olimme tuttu näky kyläläisille aamuisin lenkkipoluilla!

Kyläjuhlia, iltapäiväkerhoja, teatteria, jalkapalloa…

Töihini kuului kulttuuriviikon, kyläjuhlien sekä lasten iltapäivätoiminnan järjestämistä kunnan nuorisotoimen kanssa. Avasin kyläjuhlat yhdessä kunnan nuorisovastaava Juan Franciscon ja pormestarin kanssa pitäen espanjankielisen puheen kunnantalon parvekkeelta monisatapäiselle juhlakansalle. Paikallinen teatteriyhdistys pyysi minut mukaan esiintymään heidän kanssaan juhlakulkuekilpailuun. Sinä iltana kylä oli kuin Rio de Janeiron karnevaaleista, joukkueet olivat koristelleet lava-autoja mitä erikoisimmin teemoin. Meidän lavalla oli diskovalot ja stereosysteemit, sekä teimme pienen koreografian, jonka tanssimme auton perässä kulkien. Voitimme parhaan koreografian pääpalkinnon!

Syyskuun lopulla vietimme viikon Extremadurassa maan länsiosissa vuoristossa muiden, 17 eri kansallisuutta edustaneiden vapaaehtoistyöntekijöiden koulutuksessa, jossa tutustuimme muihin vapaaehtoisiin sekä opimme käytännön tietotaitoa vapaaehtoistyötämme varten.

Lokakuusta alkaen pääsimme vähän normaalimpaan rytmiin töiden suhteen, eli pääasiassa olin aamupäivät Ambran kanssa Proyecto Kieu:n toimistolla hoitamassa juoksevia asioita sekä suunnittelemassa järjestön kansainvälisiä projekteja. Käänsin papereita espanjasta englanniksi ja toisinpäin, autoin vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita nuoria paikan etsimisessä ja muokkailin järjestön nettisivua ja blogia. Illat vietin kunnan nuoriso-ohjaaja Juan Franciscon kanssa valvomassa nuorisotilalla. Olin todella tarpeellinen apu, sillä tilalla käy paljon nuoria, jotka tulevat viettämään sinne aikaa tietokoneiden tai pelien merkeissä ja myös kysymään neuvoja esimerkiksi työnhakuun ja erilaisiin kursseihin liittyen. Pomollani Juan Fransiscolla oli usein tuhat rautaa tulessa samaan aikaan, joten minun apuni oli korvaamatonta.

Vapaaehtoistyöhöni kuului myös kunnan ja paikallisten yhdistysten tapahtumien järjestely: jalkapallo-ottelujen tuomarointia, teatteriesityksiä, teatteria (mm. tanssimme Ambran kanssa Mamma Mia! -musikaalissa), myyjäisiä ja niin poispäin. Opin tuntemaan monia ihmisiä yhdistysten kautta, sillä monet yhdistysten toimihenkilöt pyysivät mm. luokseen illallisella.

Viikonloppuisin ja lomapäivinäni kävin päiväretkillä lähikaupungeissa, reissasin ympäri maata ja kävin moikkaamassa tuttuja tai sitten rentouduin kotona. Portugaliinkin eksyin yhtenä viikonloppuna.

Huikea kokemus

henri_ja_ambra_180x240Suosittelen ehdottomasti EVS-ohjelmaa muillekin. Ei varmasti helpoin, paljon paperityötä ja odottamista sisältävä, mutta todella turvallinen ja hyvä tapa nähdä maailmaa, oppia kieliä ja uusi kulttuuri. Ei vieraassa kulttuurissa kaukana kotoa eläminen ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta työkaverit, perhe ja pomot huolehtivat parhaansa mukaan ja selvästi halusivat että viihdyn. Koko ajan oli sellainen olo, että joku oikeasti välitti minun hyvinvoinnistani. Tärkeää minulle oli myös itävaltalaisen työparini kanssa ollut keskinäinen luottamus ja tuki. Tuimme toinen toisiamme, kun samanlaisessa tilanteessa olimme.

Kielen ja kulttuurin tuntemukseni kasvoi ja opin paljon itsenäisemmäksi, olen alkanut pitää enemmän huolta fyysisestä kunnostani (laihduin 15 kiloa!) sekä sosiaalisia taitoja opin lisää päivittäin, kun niin monien erilaisten ihmisten kanssa piti olla vuorovaikutuksessa ja aina vieraalla kielellä. Espanjan kielen taitoni oli hyvä jo maahan saapuessani, mutta se parani silti huomattavasti. TV-ohjelmista en ennen ymmärtänyt muuta kuin idean, nyt pystyn niitä jo kielitaitoni parannuttua seuraamaan ongelmitta.

Kotiin palasin uudenvuodenaattona haikein mielin. Ikävä jäi monia ihmisiä, niin kuin monilla minua. Järjestö ja Numancia de la Sagran kunta olivat todella tyytyväisiä palvelukseeni. Koko kylä tunsi minut ja olin todella näkyvä osa heidän pientä yhteisöään. Kyläläiset, erityisesti nuoret saivat kansainvälisiä kokemuksia ja ehkä heidän maailmankuvansa laajeni tämän suomalaisjässikän siellä olon myötä.

Palvelus avasi silmäni totaalisesti. Yksikään päivä ei ollut samanlainen, ja vaikka huonojakin päiviä oli, en ole sekuntiakaan katunut, että lähdin. En vaihtaisi hetkeäkään pois, nuo 5 kuukautta Espanjassa olivat tähänastisen elämäni parasta aikaa. Tulen aivan varmasti vielä viettämään toisenkin pitemmän ajanjakson ulkomailla elämäni aikana, toivottavasti mahdollisimman pian!

Tutustu myös Henrin kokemukseen opiskelusta ulkomailla: