Jos opiskelet korkeakoulussa, voit hakea Erasmus+ -ohjelman apurahaa harjoitteluun ulkomailla. Harjoittelutukea haetaan aina omasta korkeakoulusta. Harjoittelupaikka etsitään useimmiten itse, mutta tukea ja neuvoa voit pyytää omasta oppilaitoksestasi.


Voit tehdä harjoittelun joko opintojesi aikana tai viimeistään vuoden sisällä valmistumisesta. Muista kuitenkin hakea harjoitteluapurahaa hyvissä ajoin jo opintojesi aikana, sillä korkeakoulun täytyy myöntää apuraha ennen kuin valmistut.


Voit saada harjoittelutukea 2-12 kuukaudeksi. Tuen määrä on noin 300-400 euroa kuukaudessa, mutta summa vaihtelee korkeakoulusta riippuen. Erasmus+ -tukea voi saada sekä opiskelijavaihtoon että harjoitteluvaihtoon, yhteensä 12 kuukaudeksi yhden korkeakoulututkinnon suorittamisen aikana. Alempi ja ylempi korkeakoulututkinto lasketaan eri tutkinnoiksi. Jos sen sijaan teet useamman saman tasoisen tutkinnon, tukea on käytettävissä näihin yhteensä 12 kuukautta.


Harjoitteluapurahan lisäksi voit saada ylimääräistä taloudellista tukea, jos sinulla on vaihtojakson aikana ylimääräisiä kustannuksia aiheuttava vamma, sairaus, oppimisvaikeus tai muu erityistarve. Tätä esteettömyystukea haetaan myös oman korkeakoulun kautta.


Harjoittelun voit suorittaa toiseen Erasmus + -ohjelmaan osallistuvassa maassa. Näitä ovat

  • 28 EU-maata
  • Makedonia, Norja, Islanti, Liechtenstein ja Turkki.

Harjoittelupaikka voi olla yritys tai julkinen organisaatio. Harjoittelun voi suorittaa myös korkeakoulussa. Tyypillisiä korkeakoulun yhteydessä olevia harjoittelupaikkoja ovat esimerkiksi sairaalat, laboratoriot ja kirjastot.


Seuraavat organisaatiot eivät ole hyväksyttäviä harjoittelupaikkoja:

  • Euroopan unionin organisaatiot
  • EU-ohjelmia hallinnoivat organisaatiot.

Sovi aina oman korkeakoulun kanssa paikan sopivuudesta ja harjoittelun järjestelyistä.