Usein kysyttyjä kysymyksiä
Hae kysymyksiä ja vastauksia ulkomailla opiskelusta, työharjoittelusta ja muista kansainvälistymisen mahdollisuuksista. Voit lähettää meille myös oman kysymyksesi, vastaus lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen viimeistään viikon kuluessa kysymyksen vastaanottamisesta.
Kysymykset vastauksineen tallennetaan ja osa niistä julkaistaan sivustolla. Julkaistut kysymykset toimitetaan siten, että kysyjän henkilöllisyys ja muut tunnistamista helpottavat seikat eivät tule esille. |
Olen 17-vuotias ja haluaisin kesäksi ulkomaille. Mitä vaihtoehtoja minulla on?
Kysymys | Olen 17-vuotias ja haluaisin kesäksi ulkomaille. Mitä vaihtoehtoja minulla on? |
Vastaus Voit lähteä kesäleirille, vaihtojaksolle jonkin ohjelman kautta tai kielikurssille. Monissa vaihto-ohjelmissa saatetaan kuitenkin edellyttää täysi-ikäisyyttä. Myös monet työnantajat vaativat 18 vuoden ikää, mutta esimerkiksi Nordjobb-ohjelmassa riittää, että hakija täyttää kesällä 18 vuotta. Lisätietoja saat Nordjobbin verkkosivulta >>
Joillekin kansainvälisille vapaaehtoistyöleireille otetaan myös alaikäisiä. Leirit kestävät 2-3 viikkoa, osallistujia on eri puolilta maailmaa joten yhteinen kieli on usein englanti. Esimerkiksi Allianssin nuorisovaihdolla on tietoa näistä leireistä.
Yksi vaihtoehto on lähteä muutamaksi viikoksi kansainväliselle nuorisoleirille tai perhevaihtoon ulkomaille. Näistä vaihtoehdoista löydät tietoa Maailmalle.netin-sivulta: perhevaihdot ja nuorisoleirit >>
Muita alle 18-vuotiaille tarjolla olevia mahdollisuuksia:
*Finland-US Young Ambassadors' -kesävaihto-ohjelma >>
*Kesälukiot >>
*Kielikurssit >>
*Ryhmätapaamiset >>
Tarkempia tietoja (kustannukset, hakeminen yms.) kannattaa kysyä suoraan järjestäjiltä.
Ryhdy selvittämään eri vaihtoehtoja ajoissa! Hakuaika saattaa olla jo edellisenä syksynä.
|
|