Opiskelu

Opiskelu ulkomailla

Jos haaveilet muutosta ulkomaille ja tykkäät selvitellä eri maiden hakukäytäntöjä, tutkinto-opiskelu ulkomaisessa korkeakoulussa voi olla sinun juttusi! Opiskelemaan haetaan yleensä koulutodistuksilla, ja pääsykokeet ovat harvinaisia.

Elämä ulkomailla vaatii rohkeutta ja sinnikkyyttä, mutta koulii sinusta takuuvarmasti oma-aloitteisen osaajan. Opit selviämään haasteista, uskallat tarttua uusiin tilaisuuksiin ja löydät kenties itsestäsi jotain ihan uutta!

Ulkomailla opiskelu ei ole vain rajatun ryhmän etuoikeus. Vaikka lukukausimaksut ovatkin maailmalla yleisiä, niitä ei peritä kaikissa maissa. Lisäksi elinkustannukset ovat monissa maissa pienemmät kuin Suomessa. Kelan opintotukea voi saada myös ulkomaille.

Jos haluaisit lähteä ulkomaille opiskelemaan lyhyemmäksi aikaa, siirry vaihto-opiskelua koskeviin osioihin:



Jos olet kiinnostunut lukion tai ammatillisen tutkinnon suorittamisesta ulkomailla, lue usein kysyttyjen kysymysten joukosta vastauksemme:


Maaoppaat
Alankomaat

Alankomaat on yhä suositumpi maa suomalaisopiskelijoiden keskuudessa. Tarjolla on paljon englanninkielisiä koulutusohjelmia.

Britannia

Noin kolmasosa tutkintoaan ulkomailla suorittavista suomalaisista suuntaa Britanniaan. Monet lähtevät opiskelemaan Skotlantiin, mutta myös esimerkiksi...

Espanja

Espanjalaisella korkeakoulutuksella on pitkät perinteet. Rento opiskelijaelämä houkuttelee maahan myös suomalaisia opiskelijoita.

Japani

Japani tarjoaa erilaisia opiskelukokemuksia suurkaupungeissa ja maaseudun pikkuyliopistoissa. Korkeakouluihin haetaan koulukohtaisesti.

Ranska

Ranskassa hyvä kielitaito on hyödyksi. Pääsykokeita ei yleensä ole ja lukukausimaksut ovat maltillisia.

Ruotsi

Tämän oppaan sivuilta saat kaiken olennaisen tiedon siitä, miten Ruotsiin haetaan opiskelemaan. Kuva: Simon Paulin,...

Saksa

Saksassa koulutustarjonta on runsas: korkeakoulut tarjoavat noin 13 500 eri opintokokonaisuutta pääosin saksan kielellä.

Sveitsi

Sveitsissä on paljon ulkomaalaisia opiskelijoita. Lukukausimaksut ovat kohtuulliset, mutta elinkustannukset ovat kalliimmat kuin muualla Euroopassa.

Tanska

Tanska on oiva opiskelumaa - laadukkaat koulutusohjelmat, kansainvälinen tunnelma ja suomalaisille maksuton koulutus!

Venäjä

Parhaiten Venäjä avautuu niille, jotka asuvat maassa pidempään. Vuosittain kymmenet suomalaisnuoret lähtevät Venäjälle opiskelemaan yliopistotutkintoa.

Viro

Viro on suosittu ja kustannuksiltaan edullinen opiskelumaa suomalaisten keskuudessa. Suurin osa suomalaisista opiskelee Tartossa.

Maakortit
Argentiina

Hakeminen

Argentiinassa ei ole yhteishakua. Yliopistoihin haetaan niiden oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Lukukausimaksut

Julkisissa yliopistoissa ei yleensä ole lukukausimaksuja. Yksityisten yliopistojen maksut vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan koulusta.

Tietoa muualla verkossa

Ulkomaalaisille tarkoitettu virallinen verkkopalvelu jossa laajasti tietoa esimerkiksi opiskelusta, asumisesta, käytännön elämästä ja matkustamisesta.

Opas kansainvälisille opiskelijoille.

Linkit Argentiinan yliopistojen kotisivuille.

Tietoa espanjaksi argentiinalaisten yliopistojen käyttämästä espanjan kielen virallisesta kokeesta.

Australia

Hakeminen

Jokaiseen korkeakouluun haetaan sen oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Lukuvuosi alkaa helmi-maaliskuussa, hakuaikojen päättyminen vaihtelee, yleensä n. marras-joulukuussa.

Lukukausimaksut

Vaihtelevat korkeakouluittain ja aloittain.

Tietoa muualla verkossa

Australian hallituksen virallinen verkkopalvelu opiskelusta Australiassa. Tällä sivustolla on tietoa ulkomaalaisille opiskelijoille mm. opetustarjonnasta, oppilaitoksista, kustannuksista, asumisesta, hakuprosessista.

Australian hallituksen ulkomaalaisille opiskelijoille tarkoittama hakupalvelu jolla voi hakea erilaisia kursseja ja oppilaitoksia.

Australialaisten yliopistojen virallisella sivustolla on ajankohtaista tietoa oppilaitoksista.

Australian hallituksen ylläpitämä koulutuksen ja opiskelun verkkopalvelu.

Australian hallituksen ylläpitämä opiskelijoille tarkoitettu palvelu, josta saa tietoa viisumi- ja lupa-asioista.

Australian hallituksen virallinen verkkopalvelu koskien yliopisto-opiskelua. Kohderyhmä on ensisijaisesti australialaiset, mutta sivusto voi olla kiinnostava myös ulkomaisille opiskelioille.

Neuvontaa opiskelusta Australiassa. Edustettuina eivät ole kaikki yliopistot, vaan yrityksen omat yhteistyökumppanit.

Tietoa Australian hallituksen apurahoista.

Suomenkielinen uutispalvelu Australian ja Suomen ajankohtaisista asioista sekä aktiivinen keskustelufoorumi Australiassa asuville sekä sinne suuntaaville.

Verkkopalvelu asunnon etsijöille.

Belgia

Hakeminen

Belgiassa ei ole yhteishakua. Jokaiseen korkeakouluun haetaan suoraan sen oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Paljon vaihtelua, mutta tyypillisesti hakuaika päättyy heinäkuussa.

Lukukausimaksut

Lukukausimaksut vaihtelevat, ne kannattaa tarkistaa suoraan korkeakoulusta.

Tietoa muualla verkossa

Belgian ranskankielisen alueen sekä Brysselin korkeakoulutusmahdollisuudet sekä yleistietoa sisäänpääsyvaatimuksista.

Tietoa ranskankielisen alueen korkeakouluista sekä mm. etäopiskelumahdollisuuksista.

Tietoa opiskelusta Belgian flaaminkielisellä alueella. Hakukoneen avulla voit etsiä englanninkielisiä koulutusohjelmia.

Tietoa Belgian flaaminkielisen alueen korkea-asteen koulutusjärjestelmästä, sekä perustietoa opiskelusta ja lupa-asioista.

Saksankielisessä korkeakoulussa voi opiskella kasvatustieteitä ja hoitoalaa.

Brasilia

Hakeminen

Brasiliassa ei ole yhteishakua. Yliopistoihin haetaan niiden oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Lukukausimaksut

Lukukausimaksut vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Tietoa muualla verkossa

Verkkopalvelussa on tietoa korkeakouluopiskelusta Brasiliassa. Sivustoa ylläpitää Brazilian Exchange Bureau. Sivuston hakukoneessa ei ole mukana kaikkia brasilialaisia korkeakouluja.

Brasilian opetusministeriön ylläpitämässä verkkopalvelussa voit etsiä brasilialaisia korkeakouluja.

Bulgaria

Hakeminen

Bulgariassa ei ole yhteishakua. Korkeakouluihin haetaan niiden oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan korkeakouluista.

Lukukausimaksut

Maksut vaihtelevat korkeakouluittain ja aloittain. Englanninkieliset koulutusohjelmat ovat kalliimpia kuin bulgariankieliset.

Tietoa muualla verkossa

Bulgarian opetusministeriön ylläpitämä tietokanta maan korkeakouluista. Sivustolla voi etsiä ja vertailla kouluja.

NEAA on viranomainen, joka valvoo korkeakoulutuksen laatua Bulgariassa. Sivuilta löytyy lista akkreditoiduista korkeakouluista.

Chile

Hakeminen

Yliopistoihin haetaan niiden oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Lukukausimaksut

Lukukausimaksut vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Tietoa muualla verkossa

Chilen opetusministeriön sivusto, jolla on tietoa maan koulutusjärjestelmästä.

Chilen yliopistojen rehtorien neuvoston verkkopalvelussa on lista chileläisistä yliopistoista.

Chilen yliopistoverkoston verkkopalvelu, jossa lista verkoston oppilaitoksista.

Etelä-Afrikka

Hakeminen

Ulkomaisten opiskelijoiden tulee hakea ensin opiskelijalupaa ja todistusten evaluointia. Sen jälkeen hakemus toimitetaan suoraan yliopistoon. Tarkemmat tiedot löytyvät Etelä-Afrikan hallituksen korkeakoulutus-sivulla.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Lukukausimaksut

Maksut vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Tietoa muualla verkossa

Sivustolla on tietoa korkea-asteen opiskelusta Etelä-Afrikassa. Verkkopalvelussa on mm. lista maan yliopistoista ja korkeakoulujen uutisia.

Etelä-Afrikan hallituksen sivuilla on tietoa maan koulutusjärjestelmästä

Universities South African sivuilla on tietoa yliopistoihin hakemisesta.

Etelä-Korea

Hakeminen

Hakumenettely pitää selvittää suoraan korkeakouluista.

Hakuajat

Haku syksyllä alkaviin koulutusohjelmiin on toukokuusta heinäkuuhun ja keväällä alkaviin koulutusohjelmiin yleensä syyskuusta marraskuuhun.

Lukukausimaksut

Maksujen määrät vaihtelevat, joten ne tulee aina tarkistaa suoraan itseä kiinnostavasta oppilaitoksesta.

Tietoa muualla verkossa

Etelä-Korean viranomaisten ulkomaalaisille tarkoitettu palvelu, jossa on tietoa maan opiskelujärjestelmästä, oppilaitoksista, lukukausimaksuista ja hakumenettelyistä. Universities ja colleges -linkin takaa voi mm. etsiä oppilaitoksia opetettavien oppiaineiden mukaan.

Korean korkeakouluneuvoston sivustolta löytyy mm. korkeakoulujen yhteystietoja sekä opiskeluun liittyviä tilastoja.

Verkkopalvelussa on taustatietoa Korean korkeakoulutuksesta. Sivustoa ylläpitää Korean Council for University Education ja Korean opetusministeriö.

NIIED tarjoaa apurahoja opiskeluun ja tutkimukseen Koreassa.

Ghana

Hakeminen

Ghanassa ei ole yhteishakua. Yliopistoihin haetaan niiden oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan korkeakoulusta.

Lukukausimaksut

Lukukausimaksut vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan korkeakoulusta.

Tietoa muualla verkossa

Tietoa koulutuksesta Ghanassa.

Yhdysvaltain Ghanan lähetystön sivulla on kerrottu Ghanan koulutusjärjestelmästä.

Linkkilista ghanalaisista valtiollisista ja yksityisistä yliopistoista.

Intia

Hakeminen

Hakumenettely tulee selvittää suoraan korkeakoulusta.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee selvittää suoraan korkeakoulusta.

Lukukausimaksut

Lukukausimaksut vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan korkeakoulusta.

Tietoa muualla verkossa

Intialaisten yliopistojen yhteisen verkoston sivustolla on lista kaikista jäsenyliopistoista.

University Grants Commissionin sivuilta löytyvät luettelot Intian yliopistoista ja muista oppilaitoksista.

Intian hallituksen ylläpitämässä hakemistossa on linkkejä korkeakoulujen, ammatillisten oppilaitosten ja erikoisoppilaitosten kotisivuille sekä erilaisten kansallisten koulutusorganisaatioiden sivuille.

Intian koulutusasioista vastaavan ministeriön sivustolla on tietoa maan korkeakoulujärjestelmästä, yliopistoista, opintojen rahoituksesta sekä erilaisia opiskeluun liittyviä tilastoja.

Verkkopalvelussa on tietoa apurahaohjelmista Intiaan.

NAAC vastaa intialaisen korkeakoulutuksen laadun arvioinnista ja korkeakoulujen virallisesta tunnustamisesta.

Pohjoismaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten konsortion sivuilla on tietoa Intiassa järjestettävistä kursseista ja mahdollisuudesta hakeutua opiskelemaan koko lukukaudeksi Study India -ohjelmaan.

Portaali korkeakouluopiskelusta Intiassa. Sivustoa ylläpitää Education Promotion Society for India (EPSI).

Irlanti

Hakeminen

Undergraduate-tason opintoihin on yhteishaku, jonka järjestää Central Applications Office (CAO).

Hakuajat

Yhteishaku syksyllä alkaviin opintoihin päättyy yleensä helmikuun alussa.

Lukukausimaksut

Suomalaisten ei pääsääntöisesti tarvitse maksaa lukukausimaksuja. Opiskelija maksaa kuitenkin opiskelijamaksun.

Tietoa muualla verkossa

Tietoa Irlannin korkeakouluista, hakemisesta ja opiskelijaelämästä.

CAO hoitaa keskitetysti hakuprosessin undergraduate-tason koulutusohjelmiin Irlannin korkeakouluissa.

Ulkomaalaisille suunnattua tietoa opiskelusta Irlannissa.

Tietoa opintojen rahoituksesta Irlannissa.

Työpaikkoja, uratietoutta, työnhakuun ja urasuunnitteluun liittyviä ohjeita erityisesti opiskelijoille ja vastavalmistuneille.

Suuntaa-antava linjaus EU-maista tulevien hakijoiden yleisestä hakukelpoisuudesta Irlannin korkeakouluihin. Suomen osuus sivuilla 25-26.

Islanti

Hakeminen

Jokaiseen korkeakouluun haetaan suoraan korkeakoulun oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Haut vaihtelevat korkeakouluittain. Yleisimmin hakuajat päättyvät maalis-kesäkuussa.

Lukukausimaksut

Suomalaisten ei pääsääntöisesti tarvitse maksaa lukukausimaksuja, mutta rekisteröitymismaksu on kaikille pakollinen.

Tietoa muualla verkossa

Ulkomaalaisille suunnattu sivusto, jolla on tietoa mm. Islannin koulutusjärjestelmästä, korkeakouluihin hakemisesta sekä opiskelusta ja asumisesta Islannissa.

Islannin opetus-, tiede- ja kulttuuriministeriön sivusto. Sisältää tietoa koulutusjärjestelmästä.

Islantia käsittelevä englanninkielinen portaali, jossa on myös koulutusta sisältävä osio.

Islannin valtio tarjoaa apurahoja islannin kielen ja kulttuurin opiskeluun ulkomaalaisille korkeakouluopiskelijoille.

Israel

Hakeminen

Israelissa ei ole yhteishakua. Yliopistoihin haetaan niiden oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Lukukausimaksut

Maksut vaihtelevat korkeakouluittain ja aloittain.

Tietoa muualla verkossa

Sivustolta löytyy tietoa maan koulutusjärjestelmästä, koulutusohjelmista, asumisesta, rahoituksesta ja elämästä Israelissa. Sivustoa ylläpitää Council for Higher Education.

Palvelussa on perustietoa Israelin korkeakoulujärjestelmästä sekä kurssitarjonnasta. Englanninkieliset opinto-ohjelmat on listattu erikseen.

Hakemistosta löytyvät linkit Israelin korkeakouluihin.

Italia

Hakeminen

Jokaiseen korkeakouluun haetaan suoraan sen oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Yliopistoilla on omat hakuajat, ei varsinaista yhteishakua.

Lukukausimaksut

Maksut vaihtelevat paljon korkeakouluittain ja aloittain. Lukukausimaksujen suuruus riippuu myös opiskelijan ja hänen perheensä tuloista.

Tietoa muualla verkossa

Italian ulkoasiainministeriön verkkosivusto Italian korkeakoulutuksesta.

Italian tiedeministeriön kotisivut.

Kulttuuri-instituutin sivuilla on tietoa Italiassa opiskelusta ja apurahoista.

Italian ulkoministeriön portaali, johon on koottu tietoa Italian yliopistoihin hakemisesta, yliopistojen tarjonnasta sekä apurahoista.

Italian opetusministeriön verkkopalvelussa on tietoa italiankielisistä opiskelumahdollisuuksista yliopistoissa.

Italian opetusministeriö ylläpitää listaa taidealan oppilaitoksista

Tietoa ulkomaalaisille hakemisesta Italian yliopistoihin ja korkeakouluihin

Itävalta

Hakeminen

Jokaiseen korkeakouluun haetaan suoraan sen oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Vaihtelee korkeakouluittain. Yleensä lokakuussa alkavaan lukukauteen hakuaika päättyy syyskuun alussa, maaliskuussa alkavaan lukukauteen helmikuun alussa.

Lukukausimaksut

Yliopistot eivät peri lukukausimaksuja EU-alueen opiskelijoilta. Ammattikorkeakoulut voivat periä lukukausimaksuja.

Tietoa muualla verkossa

Ulkomaisille opiskelijoille suunnattua tietoa korkeakoulutuksesta, hakemisesta, apurahoista ja elämisestä Itävallassa.

Sivuston kautta voi tutkia korkeakoulujen koulutustarjontaa.

Itävallan opetus-, tiede- ja tutkimusministeriö

ÖAD:n ylläpitämä apurahatietokanta.

Tietoa Itävallan koulutusjärjestelmästä.

Tietoa ammatillisesta koulutuksesta, korkeakoulutuksesta ja aikuiskoulutuksesta Itävallassa.

Kanada

Hakeminen

Jokaiseen yliopistoon haetaan suoraan yliopiston oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Haut vaihtelevat yliopistoittain, tarkista hakuaika yliopiston verkkopalvelusta. Yleisimmin hakuajat päättyvät joulu-maaliskuussa.

Lukukausimaksut

Lukukausimaksujen suuruus riippuu kaupungista, korkeakoulusta ja koulutusohjelmasta.

Tietoa muualla verkossa

Fulbright Suomi -säätiön sivuilta löydät tietoa opiskelusta Pohjois-Amerikassa.

Citizenship and Immigration Canadan verkkopalvelu ulkomaalaisille opiskelumahdollisuuksista ja -edellytyksistä, hakumenettelystä, oleskelulupa- ja viisumiasioista sekä työskentelystä Kanadassa.

Ulkomaalaisille suunnattu verkkopalvelu opiskelusta Kanadassa. Sivustoa ylläpitää Kanadassa Council of Ministers of Education.

Opas opiskeluun Kanadassa. Tietoa maan koulutusjärjestelmästä, yliopistoista, kesä- ja kielikursseista sekä niiden maksuista ja vaatimuksista. Mukana on yleistietoa Kanadan ilmastosta, asumisesta ja historiasta.

Verkkopalvelussa on tietoa kanadalaisista yliopistoista ja korkeakouluista sekä niiden tarjoamista opinto-ohjelmista.

Kiina

Hakeminen

Tarkista hakumenettely siitä korkeakoulusta, johon olet hakemassa. Ulkomaalaiset opiskelijat voivat hakea opiskelupaikkoja CUCAS-palvelussa, jossa on mukana englanninkielisiä koulutusohjelmia eri puolilla Kiinaa.

Hakuajat

Vaihtelee korkeakouluittain, koulutusohjelmien hakuaika alkaa yleensä helmi-maaliskuussa ja päättyy kesällä.

Lukukausimaksut

Vaihtelevat alan ja korkeakoulun mukaan.

Tietoa muualla verkossa

CUCAS on Kiinan viranomaisten palvelu ulkomaalaisille opiskelijoille. Hakupalvelun lisäksi sivuilla on tietoa oppilaitoksista ja opiskeltavista aineista sekä muita opiskeluun liittyviä neuvoja ja ohjeita.

Ulkomaalaisille opiskelijoille suunnattua tietoa korkea-asteen koulutuksesta Kiinassa. Sivustoa ylläpitää China Scholarship Council (CSC), joka vastaa myös Kiinan valtion apurahoista ulkomaisille opiskelijoille.

Sivustolla on uutisia ja perustietoa Kiinassa opiskelusta.

Yleistietoa opiskelusta Hong Kongissa mahdollisuus hakea englanninkielisiä opiskeluohjelmia.

Verkkopalvelu tarjoaa englanninkielistä tietoa maisteri- ja tohtoritason opinnoista Hong Kongissa. Sivustolla kerrotaan myös apurahojen hakemisesta.

Taiwanin viranomaisten ulkomaalaisille opiskelijoille suunnatulla sivustolla on tietoa yliopistoista, opiskelemaan hakemisesta ja elämisestä Taiwanissa.

Taiwanin opetusministeriön sivuilla on tietoa mm. maan koulujärjestelmästä, hakukäytännöistä ja apurahoista.

Kroatia

Hakeminen

Yhteishaku alempaan korkeakoulututkintoon Postani-student.hr-verkkopalvelun kautta.

Hakuajat

Pääasiallinen hakuaika on heinäkuussa. Tarkista tarkat hakuajat suoraan korkeakoulusta.

Lukukausimaksut

Maksut vaihtelevat korkeakouluittain ja aloittain.

Tietoa muualla verkossa

Verkkopalvelussa on tietoa korkeakouluopiskelusta Kroatiassa, käytännön asioista ja yleistietoa maasta. Sivustoa ylläpitää Croatian Agency for Mobility and EU Programmes.

Yhteishakupalvelu, jonka kautta haetaan perustutkintotasoisiin opintoihin.

Kroatian viranomaisten ylläpitämä verkkopalvelu, jossa kerrotaan hakuprosessista ja hakuajoista englanniksi.

Viranomainen, joka vastaa korkeakoulutuksesta Kroatiassa.

Latvia

Hakeminen

Latviassa ei ole yhteishakua eli jokaiseen korkeakouluun haetaan erikseen.

Hakuajat

Hakuajat pitää tarkistaa suoraan korkeakouluista.

Lukukausimaksut

Lukukausimaksut vaihtelevat koulutusohjelmittain.

Tietoa muualla verkossa

Julkinen verkkopalvelu opiskelusta Latviassa. Sivustoa ylläpitää State Education Development Agency ja Academic Information Centre.

Higher Education Quality Evaluation Centre of Latvia ylläpitää tietoa Latvian oppilaitoksista, opiskeluaineista ja ohjelmista.

State Education Development Agencyn verkkopalvelussa on perustietoa koulutuksesta Latviassa.

Latvian koulutus- ja tiedeministeriö

Riian Suomalaiset Lääketieteen Opiskelijat ry eli RiSLO ry on Riiassa, Latviassa, lääketiedettä ja hammaslääketiedettä opiskelevien suomalaisten ainejärjestö.

Liettua

Hakeminen

Yhteishaku alempiin korkeakoulututkintoihin.

Hakuajat

Yhteishaku järjestetään kesäkuusta heinäkuulle.

Lukukausimaksut

Maksut vaihtelevat korkeakouluittain ja aloittain.

Tietoa muualla verkossa

Liettuan viranomaisten ylläpitämä verkkopalvelu esittelee Liettuaa korkeakoulumaana.

Tietoa alempiin korkeakoulututkintoihin järjestettävän yhteishaun aikataulusta.

Verkkopalvelussa on tietoa Liettuan oppilaitoksista ja niissä järjestettävistä kursseista.

Liettuan opetus- ja tiedeministeriön sivustolla on tietoa koulutuksesta Liettuassa.

Suomalaiset voivat hakea apurahoja liettuan kielen ja kulttuurin opiskeluun kesäkursseilla.

Luxemburg

Hakeminen

Hakemisesta saa lisätietoa Luxemburgin yliopiston verkkosivuilta.

Hakuajat

Hakuajoista saa lisätietoa Luxemburgin yliopiston verkkosivuilta.

Lukukausimaksut

Maksut vaihtelevat koulutusohjelmittain.

Tietoa muualla verkossa

Opetusta tarjotaan saksaksi, ranskaksi ja englanniksi.

Luxemburgin opetusministeriön sivuilla on tietoa maan koulutusjärjestelmästä.

Malesia

Hakeminen

Malesiassa ei ole yhteishakua. Yliopistoihin haetaan niiden oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Lukukausimaksut

Maksut vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Tietoa muualla verkossa

Palvelussa on tietoa erityisesti ulkomaalaisille opiskelijoille. Sivuilla on myös hakukoneita, joiden kautta voi etsiä kursseja ja oppilaitoksia. Help desk -toiminnon kautta voi saada ohjeita ja neuvoja Malesiassa opiskeluun.

Malesian opetusministeriön sivuilla on tietoa Malesian koulutusjärjestelmästä.

Malta

Hakeminen

Hakemisesta saa lisätietoa Maltan yliopiston verkkosivuilta.

Hakuajat

Hakuajoista saa lisätietoa Maltan yliopiston verkkosivuilta.

Lukukausimaksut

Maksut vaihtelevat koulutusohjelmittain, osa on maksuttomia.

Tietoa muualla verkossa

Maltan yliopisto on Maltan ainoa korkeakoulu. Yliopistossa on opetusta myös englanniksi.

Maltan opetusministeriön sivuilta löytyy koulutukseen ja opiskeluun liittyvien linkkien lisäksi tietoa Maltan kulttuurista.

Norja

Hakeminen

Yhteishaku korkeakouluihin (The Norwegian Universities and Colleges Admission Service, NUCAS)

Hakuajat

Yleensä helmi-maaliskuussa.

Lukukausimaksut

Suomalaisten ei pääsääntöisesti tarvitse maksaa lukukausimaksuja

Tietoa muualla verkossa

Norjan kansallinen verkkopalvelu, jonka kohderyhmä on ulkomaalaiset opiskelijat. Sivustoa ylläpitää SIU (Senter for internasjonalisering av utdanning).

Norjan opetus- ja tutkimusministeriön portaali, joka käsittelee Norjan koulutussektoria erilaisia koulutusmahdollisuuksia. Verkkopalvelu on suunnattu erityisesti norjalaisille, mutta voi olla hyödyllinen myös muille norjan kielen taitoisille.

Yhteishaku korkeakouluihin. Palvelussa on tietoa hakumenettelystä ja hakukelpoisuudesta.

Norsk Skoleinformasjon: tietokanta Norjan koulutuksesta ja oppilaitoksista lastentarhoista korkeakouluihin ja erityisoppilaitoksiin.

Pohjoismaiden ministerineuvoston Haloo Pohjola -palvelu neuvoo muuttamisesta, työskentelystä tai opiskelusta Pohjoismaissa.

Portugali

Hakeminen

Yksityisiin yliopistoihin haetaan niiden oman ohjeistuksen mukaisesti. Julkisiin yliopistoihin haetaan DGES:n kautta.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan korkeakoulusta.

Lukukausimaksut

Maksut vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan korkeakoulusta.

Tietoa muualla verkossa

Portugalin opetusministeriön ylläpitämä verkkosivusto, joka tarjoaa tietoa Portugalissa opiskelusta ja asumisesta.

Portugalin opetusministeriön ylläpitämässä verkkopalvelussa on tietoa yliopistoon hausta sekä mahdollisuus tehdä hakuja yliopistoista ja korkeakouluista ja tarjottavista tutkinnoista.

Portugalin Tiede-, Teknologia- ja Korkeakoulutusministeriön verkkosivut.

Puola

Hakeminen

Jokaiseen korkeakouluun haetaan suoraan sen oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Vaihtelevat korkeakouluittain, yleensä kesän aikana.

Lukukausimaksut

EU-alueen opiskelijoiden ei tarvitse maksaa lukukausimaksuja julkisten yliopistojen puolankielisissä koulutusohjelmissa. Yksityiset yliopistot voivat periä lukukausimaksuja, samoin enlanninkielistä opetusta järjestävät korkeakoulut.

Tietoa muualla verkossa

Puolan korkeakoulutusta esittelevä verkkosivusto.

Puolan tiede- ja korkeakoulutusministeriön ylläpitämä verkkopalvelu, joka sisältää tietoa koulutusjärjestelmästä, opinnoista, stipendeistä ja käytännön asioista.

Romania

Hakeminen

Korkeakouluihin haetaan niiden oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Tarkista tarkat hakuajat suoraan korkeakoulusta.

Lukukausimaksut

Maksut vaihtelevat, ja ne tulee tarkistaa suoraan korkeakoulusta.

Tietoa muualla verkossa

Tietoa Romanian korkeakoulutuksesta.

Romanian opetusministeriön listat romanialaisista yliopistoista.

Singapore

Hakeminen

Hakukäytännöt vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Lukukausimaksut

Lukukausimaksut vaihtelevat yliopistoittain ja koulutusohjelmittain.

Tietoa muualla verkossa

Singaporen opetusministeriön sivuilla on tietoa maan koulutusjärjestelmästä sekä yliopistojen esittelyt ja tietoa hakemisesta.

Yksityinen palveluntarjoaja, joka ylläpitää sivustoa opiskelumahdollisuuksista eri maissa.

Slovakia

Hakeminen

Jokaiseen korkeakouluun haetaan suoraan korkeakoulun oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan korkeakouluista.

Lukukausimaksut

Maksut vaihtelevat koulutusohjelmittain. Yleensä slovakiankieliset koulutusohjelmat ovat maksuttomia.

Tietoa muualla verkossa

Slovakian opetusministeriön verkkopalvelu ulkomaalaisille opiskelijoille.

Slovak Academic Information Agencyn (SAIA) verkkopalvelussa on ulkomaalaisille opiskelijoille tarkoitettu opas ja tietoa kansainvälisistä koulutusohjelmista.

Suomalaiset yliopisto-opiskelijat ja väitöskirjan tekijät voivat hakea apurahaa opiskelijavaihtoon Slovakian valtion apurahaohjelmasta. Apurahoja on tarjolla myös yliopisto-opettajille, tutkijoille ja taiteilijoille.

Slovenia

Hakeminen

Jokaiseen korkeakouluun haetaan suoraan sen oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan korkeakouluista.

Lukukausimaksut

Maksut vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan korkeakoulusta.

Tietoa muualla verkossa

Sivustolla on perustietoa opiskelusta Sloveniassa sekä oppilaitosten yhteystietoja.

Verkkopalvelu on suunnattu ulkomaalaisille ja se sisältää tietoa esimerkiksi Slovenian koulutusjärjestelmästä.

Ulkomaalaisille suunnattu sivusto korkeakoulutuksesta Sloveniassa.

Thaimaa

Hakeminen

Thaimaassa ei ole yhteishakua. Yliopistoihin haetaan niiden oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Lukukausimaksut

Lukukausimaksut vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan yliopistosta.

Tietoa muualla verkossa

Thaimaan opetusministeriön ylläpitämässä verkkopalvelussa on tietoa korkea-asteen koulutuksesta Thaimaassa.

Hakemistoon on listattu Thaimaan korkeakouluja ja yliopistoja.

Sivusto esittelee kansainvälisesti akkreditoituja koulutusohjelmia, joissa opetus tapahtuu muulla kuin thain kielellä.

Tsekki

Hakeminen

Jokaiseen korkeakouluun haetaan suoraan sen oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat.

Lukukausimaksut

Lukukausimaksuja ei ole julkisissa yliopistoissa tsekinkielisissä koulutusohjelmissa. Yksityiset yliopistot voivat itse määritellä maksunsa.

Tietoa muualla verkossa

Ulkomaisille opiskelijoille tarkoitettu sivusto, jolla kerrotaan Tsekin korkeakoulutusjärjestelmästä, opiskelemaan hausta, opiskelijaelämästä ja Tsekin kielen opiskelusta.

Tsekin opetusministeriön verkkopalvelussa on kerrottu maan koulutusjärjestelmästä.

Turkki

Hakeminen

Jokaiseen korkeakouluun haetaan sen oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat ja ne tulee tarkistaa suoraan korkeakouluista.

Lukukausimaksut

Maksut vaihtelevat korkeakouluittain. Julkisissa yliopistoissa maksut ovat pienempiä kuin yksityisissä.

Tietoa muualla verkossa

Turkin korkeakoulutusta esittelevä verkkosivusto, jota ylläpitää TUPA (Turkish Universities Promotion Agency).

Tietoa Turkin valtion apurahoista.

Unkari

Hakeminen

Jokaiseen korkeakouluun haetaan suoraan sen oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat korkeakouluittain.

Lukukausimaksut

Vaihtelevat korkeakouluittain ja aloittain.

Tietoa muualla verkossa

Unkarin viranomaisten ylläpitämä verkkopalvelu, jossa on kattavasti tietoa opiskelusta Unkarissa. Sivusto on suunnattu ulkomaisille opiskelijoille.

Sivustolla on koulutustietokanta vieraskielisistä koulutusohjelmista ja hakuprosessista. Verkkopalvelua ylläpitää National Higher Education Information Centre.

Ulkomaalaisille hakijoille suunnattu sivusto Unkarissa opiskelusta.

Tietoa apurahoista korkeakouluopiskelijoille ja akateemisiin jatko-opintoihin sekä kesäkursseille.

Keskus esittelee monipuolisesti Unkarin kulttuuria ja rakentaa yhteistyösuhteita tieteen ja taiteen aloilla Suomen ja Unkarin välillä. Keskuksen sivustolla on tietoa myös Unkarissa opiskelusta.

Uusi-Seelanti

Hakeminen

Jokaiseen korkeakouluun haetaan sen oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Hakuajat vaihtelevat koulutusohjelmittain.

Lukukausimaksut

Vaihtelevat korkeakouluittain ja aloittain.

Tietoa muualla verkossa

Sivusto ulkomaalaisille opiskelijoille koulutusohjelmien etsimiseen Uudesta-Seelannista, ulkomaalaisten opiskelijoiden tarinoita sekä yleistietoa maasta.

Tietoa Uuden-Seelannin yliopistoista, pääsyvaatimuksista, lukukausimaksuista, lupa-asioista, apurahoista paikallisille ja ulkomaalaisille opiskelijoille. Sivustoa ylläpitää New Zealand Vice-Chancellors' Commitee.

Uuden-Seelannin maahanmuuttoviranomaisten ylläpitämä verkkopalvelu erilaisista opiskeluun ja työntekoon liittyvistä luvista ja viisumeista.

Uuden-Seelannin opetusministeriö. Sivustolla on tietoa koulutusjärjestelmästä ja oma osionsa opiskelijoille.

Neuvontaa opiskelusta Uudessa-Seelannissa. Edustettuina eivät ole kaikki maan yliopistot, vaan yrityksen omat yhteistyökumppanit.

Yhdysvallat

Hakeminen

Jokaiseen yliopistoon haetaan suoraan yliopiston oman ohjeistuksen mukaisesti.

Hakuajat

Haut vaihtelevat yliopistoittain, tarkista hakuaika yliopiston kotisivuilta. Yleisimmin hakuajat päättyvät joulu-maaliskuussa.

Lukukausimaksut

Lukukausimaksut vaihtelevat kaupungin, korkeakoulun ja koulutusohjelman mukaan.

Tietoa muualla verkossa

Fulbright Suomi -säätiö neuvoo suomalaisia opiskelusta Pohjois-Amerikassa.

Education USA on Yhdysvaltain ulkoministeriön ylläpitämä sivusto opiskelusta Yhdysvalloissa. Sivusto on tarkoitettu sekä Yhdysvalloissa opiskelusta kiinnostuneille että neuvontatyössä toimiville asiantuntijoille.

Sivusto tarjoaa tietoa ulkomaalaisille opiskelijoille, jotka aikovat opiskelemaan Yhdysvaltoihin. Ajankohtaista tietoa opiskelusta ja asumisesta kattaen kaiken hakumenettelystä ja rahoituksesta kulttuurishokkiin ja vaatteiden kokoihin.

Palvelu tarjoaa tietoa opiskelusta korkeakouluissa Yhdysvalloissa. Sisältää myös tietoa testeistä, hakumahdollisuuksista, vertailuista, kustannuksista ja rahoitusmahdollisuuksista.

Kaupallisen kustantajan ylläpitämä verkkopalvelu, jossa tietoa mm. yliopistoista ja korkeakouluista, testeistä, rahoituksesta ja kustannuksista, yksityiskouluista, etäopiskelusta.

Suomi-Amerikka-yhdistysten liitto (SAM) kokoaa tietoa USAsta sekä järjestää erilaisia tapahtumia Amerikan ystäville. SAM jakaa vuosittain apurahoja tieteellisiin jatko-opintoihin ja tutkimustyöhön Yhdysvalloissa ja koordinoi korkeakouluopiskelijoiden kesätyöohjelmaa.

Jos haet opiskelemaan Yhdysvaltoihin, voit saada tueksesi Project Access -verkoston kautta mentorin, jonka kanssa voit käydä läpi hakuprosessiin liittyviä asioita. Project Access on Britanniassa ja USA:ssa opiskelevien vapaaehtoisten verkosto, joka järjestää esimerkiksi mentorointia ja webinaareja hakijoille. Verkostolla on myös suomalaisopiskelijoiden tiimi, joka etsii suomalaishakijoille sopivia mentoreita.

Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje